Opintojen ja muun elämän yhteensovittaminen – miten säilyttää tasapaino kaiken keskellä?

Kirjoittaja

Paragraaffi

Artikkelit5.10.2018

Syksy on saapunut. Uusi elämä yliopistolla on mullistanut oikeustieteellisen fuksien elämät, ja vanhemmat tieteenharjoittajat ovat ehkä jo saaneet vauhdikkaan kesän jälkeen opintojen syrjästä kiinni. Edessä on syksy, talvi ja kevät uuden oppimista, vanhan kertaamista ja oman osaamisen kehittämistä. 

Kun opintoputken päässä alkaa muutaman vuoden päästä näkyä valoa, ovat tulevat oikeustieteen maisterit oppineet eri oikeudenalojen salat ja saavuttaneet valmiudet päihittää viheliäisimmätkin ongelmat. 

Yhtä asiaa ei kuitenkaan luennoilta opi tai trainee-paikoista omaksu: itsereflektiota. 

Itsereflektio on erittäin tärkeä kyky kahdesta syystä. Ensinnäkin itsereflektion avulla voit oppia uutta peilaamalla haastavien tehtävien vaatimuksia omaan osaamiseesi. Mikäli tehtävä tai toimeksianto on ollut hankala voit päätellä, että kertaus tai uuden tiedon oppiminen voi helpottaa toimintaasi tulevaisuudessa. 

Toinen itsereflektion tehtävä on hieman abstraktimpi: oman jaksamisen ja energiamäärän ylläpito. Kun paineet kasautuvat ja haasteet alkavat vaikuttaa ylitsepääsemättömiltä, tilanteet voi selvittää kylmäpäisellä TO DO-listojen rustaamisella ja hampaat irvessä puurtamisella. Tällaista ei kuitenkaan jaksa loputtomiin. Siksi onkin tärkeä tuntea ja tiedostaa oman toimintansa rajat ja sen millaiseksi oma toiminta muuttuu, kun rajat alkavat tulla vastaan. 

Oikiksen tenttien, opiskelijarientojen, töiden, sosiaalisen elämän ja esimerkiksi parisuhteen yhteensovittaminen opintojen aikana voi tuntua helpolta jonkin aikaa, mutta kun kaikkien osa-alueiden vaatimukset alkavat kasvaa, kärsii joko tekemisen laatu tai tekijän hyvinvointi. Tällöin on aika pohtia, mikä on tärkeintä pitkällä tähtäimellä ja mitkä asiat lisäävät energiatasoasi eivätkä vain kuluta energiaasi. 

Tekemisen ja vastuiden määrän pitäminen vähäisenä voi kuulosta paradoksaaliselta jatkuvan oman osaamisen kehittämisen ja kokemuksen kartuttamiseen liittyvän puheen jatkona. Tärkeintä onkin kyetä valitsemaan ne asiat mihin oikeasti haluaa panostaa. Ne voivat olla asioita, joista nautit ja saat energiaa. Toisaalta juristin uran kannalta jotkin asiat täytyy vain hoitaa, vaikka ne veisivätkin aikaa. Tällaisissa tilanteissa tärkeintä on säilyttää tasapaino ja keventää taakkaa muualta, jotta hartioilla on tilaa niille painavammillekin taakoille. 

Eli mitä ihmettä? 

Kuuntele itseäsi tai yritä edes. Älä tee liikaa asioita mitkä kuluttavat kohtuuttomasti energiaasi. Jos jokin asia on tuntunut puulta jo pitkään, pohdi onko sellaisen seikan veistely oikeasti pakollista sinun, opintojesi, urasi tai sosiaalisen elämäsi kannalta. 

Pohdi ennen kuin ryntäät suin päin uusiin vastuisiin. Oletko lataantunut aiemmista koitoksista? Ovatko uudet haasteet hauskoja vain koska ne ovat uusia vai tarkoittavatko ne hyötyä, hupia vai vain hankaluuksia? 

Uskalla suunnitella hieman pidemmälle ja uskalla heittää huonot suunnitelmat roskakoriin. Elämässä sattuu ja tapahtuu eikä parhaimmatkaan suunnitelmat aina pidä. Huolehdi, ettet hirtä itseäsi itse punomaasi köyteen. 

Pidä hauskaa. Varsinkin juuri sinä fuksi: opiskeluun kuuluu myös opiskelijaelämä. Se on sellaista kuin sen itse haluat olevan, mutta se on nyt. Opiskeluiden jälkeen päivät puistokaljalla, illat opiskelukavereiden kanssa ja bileiden täyttämät viikonloput voivat olla kortilla. Jos ne ovat sinun palasi kakkua ja saat niistä lisää energiaa, just do it!