Traineesta juristiksi – Matkalla ammattilaiseksi

Kirjoittaja

Vilma Haavisto | Borenius

Artikkelit26.8.2019

Tätä blogitekstiä kirjoittaessani olen työskennellyt Boreniuksen riidanratkaisuryhmässä Associate-juristina reilun puolentoista vuoden ajan. Olen hyvin tyytyväinen monipuoliseen ja haastavaan työhöni, ja motivaationi kehittyä yhä paremmaksi riidanratkaisijaksi on huipussaan. Millaista polkua pitkin olen päätynyt tähän?

Uran alkuvaiheet

Urani Boreniuksella alkoi oikiksen neljännen vuosikurssin keväällä osa-aikaisena KM Traineena. KM Traineen tehtävät koostuivat kaikkien Boreniuksen praktiikoiden avustamisesta erilaisissa selvitys- ja käännöstöissä sekä toimiston kirjaston ylläpitämisestä. KM Traineena pääsin toisin sanoen kehittämään nuorelle juristille tärkeitä tiedonhaku- ja tiedonhallintataitojani sekä siinä sivussa tutustumaan monen Boreniuksen praktiikan työhön. Sain lisäksi mahdollisuuden hyödyntää aiemmissa harjoittelupaikoissa oppimaani työskennellessäni insolvenssipraktiikan apuna.

KM Traineena saimme sopia työvuorot muiden harjoittelijoiden kanssa keskenämme. Osa-aikainen ja joustava työ mahdollisti hyvin työn ja opiskelun yhdistämisen siitäkin huolimatta, että opintojen takia minun piti säännöllisesti reissata Turun ja Helsingin välillä. Toisaalta käytännön työn ja opintojen yhdistäminen oli antoisaa, koska työelämä toi opiskeluun lisämotivaatiota ja uusia näkökulmia. Tämä auttoi esimerkiksi suunnittelemaan loppuvaiheen opintoja itselle mahdollisimman hyödyllisellä tavalla.

KM Traineesta jatkoin suoraan Boreniuksen riidanratkaisu- ja työoikeuspraktiikoiden Associate Traineeksi, sillä kyseiset praktiikat olivat erityisesti herättäneet mielenkiintoni KM Trainee -jakson aikana. Molemmissa praktiikoissa pääsin tekemään sitä oikeaa asiakastyötä: kirjoittamaan neuvoja asiakkaille sähköpostien ja muistioiden muodossa sekä laatimaan kirjelmiä ja valmistelemaan suullisia käsittelyjä. Opin paljon uutta erityisesti siitä, miten juridiset neuvot kannattaa esittää asiakkaalle sekä siitä, miten laadukas kirjelmä rakennetaan.

Opinnot valmiiksi töiden ohella

Graduni kirjoitin töiden ohessa osittain KM Trainee -jakson ja osittain Associate Trainee -jakson aikana. Lopputyön kirjoittaminen töiden ohessa ei tietenkään ole mitään kevyintä hommaa, mutta itselleni työskentely gradun ohella sopi hyvin. Välillä oli hyvä saada ajatukset gradusta muihin asioihin. Toisaalta, koska gradun kirjoittamiseen ei ollut määrättömästi aikaa, piti oma tekeminen suunnitella järkevästi. Hyvän suunnittelun ja pienen aikataulupaineen ansiosta työskentelin gradun työstämiselle varattuina aikoina varmasti paljon tehokkaammin kuin jos olisin tehnyt pelkkää gradua täysipäiväisesti. Graduni aihe oli prosessioikeudellinen, joten riidanratkaisun parissa työskennellessäni kykenin lisäksi peilaamaan gradussa käsittelemiäni kysymyksiä töissä kohtaamiini käytännön tilanteisiin.

Vaikka en ollut Boreniuksella varsinaisella gradunkirjoittajan sopimuksella, sain vapaasti hyödyntää firman laajaa kirjastoa ja tietokantalähteitä. Lisäksi pääsin matalalla kynnyksellä sparrailemaan graduni aihevalinnasta ja minua askarruttavista kysymyksistä kokeneempien kollegoiden kanssa. Työtilanteen salliessa sain myös ottaa graduvapaata. Graduni valmistuikin melko tehokkaasti ja palkittiin hyvällä arvosanalla sekä kahden alan yhdistyksen tunnustuksella.

Nykyhetki ja tulevaisuus

Associate Trainee -harjoittelujaksoni lähestyessä loppuaan minulle tarjottiin juristin paikkaa Boreniuksen riidanratkaisupraktiikassa. Minulle oli siihen mennessä jo kertynyt kokemusta monelta oikeudenalalta, mutta monipuolinen riidanratkaisu tuntui ehdottomasti eniten omalta jutultani. Otinkin paikan innolla vastaan.

Näin jälkikäteen koen, että harjoitteluaikanani eri oikeudenaloilta kerryttämäni tiedot ja kokemukset ovat osaltaan auttaneet minua kehittymään paremmaksi riidanratkaisujuristiksi. Sopimusoikeuden ja prosessioikeudellisten kiemuroiden hallitseminen on litigaattorille tärkeää. Sen lisäksi riidanratkaisussa on kuitenkin lähes aina liittymiä myös muihin oikeudenaloihin, minkä vuoksi muiden oikeudenalojen ymmärtäminen on jutun menestyksekkään ajamisen edellytys. Toisaalta riidanratkaisussa täytyy hahmottaa myös asiakkaan varsinaisen liiketoiminnan lainalaisuuksia ja kulloinkin kyseessä olevan ammattialan erityispiirteitä. Laaja kokemuspiiri ja kyky nopeasti omaksua uutta tietoa ovat hyvän litigaattorin keskeisiä ominaisuuksia.

Riidanratkaisussa minua kiinnostaa ja motivoi erityisesti mahdollisuus paneutua käsillä olevaan juttuun huolella sekä se, että hahmotan jutun jujun ja pääsen argumentoimaan päämiehen kannan puolesta kirjelmissä ja suullisissa käsittelyissä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana koen kehittyneeni valtavasti erityisesti substanssiosaamisessa ja tehokkaan argumentaation rakentamisessa. Olen saanut mahdollisuuden avustaa monissa mielenkiintoisissa toimeksiannoissa kuten monimutkaisissa välimiesmenettelyissä ja erilaisissa rikosjutuissa.

Seuratessani kokeneempien kollegoideni työskentelyä olen kuitenkin ymmärtänyt, kuinka paljon minulla on vielä opittavaa laajojen ja oikeudellisesti vaativien juttujen hallinnasta eli jutun menestyksekkäästä ajamisesta kokonaisuutena. Syventynyt ymmärrykseni omasta osaamisestani tekee minut nöyräksi, mutta samalla se kuitenkin kasvattaa motivaatiotani kehittyä entisestään. Koen, että harjoittelujaksoni ja urani alkuvaiheet Boreniuksella ovat antaneet minulle hyvän pohjan, jolle rakentaa omaa erityisosaamistani ja ammatti-identiteettiäni. Sillä tiellä on hyvä jatkaa tästä eteenpäin.