Esittelyssä Paragraaffin uusi Legal Talent Consultant Jari Koivuluoma

Artikkelit21.7.2023

Paragraaffin tiimi on jälleen kasvanut, kun olemme pari kuukautta sitten saaneet joukkoomme uuden asiantuntijan – Jari Koivuluoman

Jari työskentelee Legal Talent Counsultantin roolissa vastaten toimeksiantojen toteutumisesta alusta loppuun saakka ja näin avustaen asiakkaita rekrytointitarpeiden kartoittamisessa, parhaiden mahdollisten osaajien löytymisessä ja saattamisessa oikeisiin tehtäviin. Juristina Jarin koulutustausta auttaa häntä ymmärtämään erityisen hyvin juridiikan alan substanssia ja tätä kautta hahmottamaan erinomaisesti asiakkaiden tilanteet sekä tarpeet. Häneltä löytyy myös muita koulutuksia, joiden myötä laaja työhistoria, aina rakennustyömailta myyntitöiden ja palokunnan kautta asianajotoimistoon asti, tuo mukanaan monipuolisuutta ja ratkaisukeskeisyyttä jokaiseen toimeksiantoon.

Vaikka työt ovat Paragraaffilla alkaneen vauhdikkaasti, Jari kertoo päässeensä sujuvasti kiinni uuteen: ”Uuden oppimista on valtavasti! Paragraaffin prosessi on kuitenkin selkeä ja hienosti koordinoitu, jonka lisäksi olen vielä saanut osakseni ystävälliset ja auttavaiset työkaverit, jotka ovat tehneet kotiutumisen todella helpoksi. On siis helppo sanoa, että olen viihtynyt Paragraaffilla erittäin hyvin!”

Jari on päässyt nopeasti osaksi tiimiä, mikä myös mahdollistaa parhaalla mahdollisella tavalla tehokkaan työskentelyn ja yhteisten tavoitteiden saavuttamisen. Porukalla työskentelyn Jari nostaakin yhdeksi työn parhaista puolista. Yhtä lailla motivoivana hän nostaa esille työn merkityksellisyyden ja mielenkiintoisuuden: ”Koen aidosti olevani asiakkaille hyödyksi. He voivat keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa, sillä välin kun me etsimme heille parhaat mahdolliset osaajat ­– se jos mikä on win-win! Toki juristina on myös kiinnostavaa nähdä, miten alan työmarkkina toimii sekä millaista kysyntä ja tarjonta ovat.”

”Koen aidosti olevani asiakkaille hyödyksi. He voivat keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa, sillä välin kun me etsimme heille parhaat mahdolliset osaajat ­– se jos mikä on win-win!”

Jari Koivuluoma

Tulevaisuudelta Jari odottaa mielenkiintoisia ja monipuolisia toimeksiantoja sekä mukavia kohtaamisia niin asiakkaiden kuin kandidaattien kanssa. Hän haluaa olla mukana rakentamassa menestyksekkäitä tarinoita niin yrityksille kuin osaajillekin. Hänelle on tärkeää, että työ on merkityksellistä ja haastavaa mahdollistaen uuden oppimisen, ja Legal Talent Consultantin tehtävä tarjoaa juuri tällaisen mahdollisuuden.