Ludviginkatu 6, 00130 Helsinki | 0405765709 | myynti@paragraaffi.fi

Dittmar & Indrenius, tuttavallisemmin Dittis, on asianajotoimisto, jossa asiakas ja tiimi tulevat ennen kaikkea. Keskitymme haastavaan liikejuridiikkaan 120 vuoden kokemuksella ja tarjoamme asiakkaillemme näkemyksellisiä neuvoja ja ylivoimaista lisäarvoa. Juristimme ovat monialaisia osaajia, jotka työskentelevät useiden eri oikeudenalojen parissa; monimutkaiset juridiset haasteet vaativat kovan luokan laajaa osaamista, ja tähän meillä panostetaan.

Meillä Dittiksellä kaikki tekeminen pohjautuu vahvaan kulttuuriimme. Pidämme erityisen tärkeänä tiimityötä, muiden tukemista ja jatkuvaa kehittymistä – niin yhteisönä kuin yksilöinäkin. Meillä tehdään töitä korkealla ambitiotasolla ja eteenpäin katsoen, ja jokainen on omalta osaltaan viemässä Dittistä kohti tulevaisuutta. Dittisläisten mielestä parasta töissä on kuitenkin työkaverit ja yhteishenki, niin yhteisten aamupalojen, lounaslenkkien, afterworkien kuin legendaaristen Dittis Mission –reissujenkin muodossa. Dittiksellä kaveria ei jätetä, vaan muita tsempataan ja autetaan ilomielin. Tahdomme olla työntekijöillemme paras paikka kehittyä, ja olemmekin saaneet tunnustusta mm. Future Workplaces – ja Great Place to Work –tutkimuksissa.

Oikkari voi työskennellä Dittiksellä kolmessa eri harjoitteluohjelmassa: Junior Traineena, Knowledge Management Traineena sekä Associate Traineena. Kaikki harjoitteluohjelmamme ovat ajankohdaltaan räätälöitävissä.

Junior Trainee

Junior Traineet ovat yleensä alkuvaiheen opiskelijoita; he työskentelevät osa-aikaisesti opintojensa ohessa. Junior Traineena pääset tutustumaan toimistoomme mitä monipuolisimmissa avustavissa tehtävissä, eikä samanlaista päivää tule helposti vastaan. Junior Trainee –tiimiimme kuuluu yleensä samanaikaisesti noin 3-5 Junior Traineeta eli kotoisammin "tsuppia".

KM Trainee

Knowledge Management Traineemme työskentelevät juristiemme korvaamattomana apuna oikeudellisen tiedonhaun parissa. KM Traineiden eli informaatikkoharjoittelijoiden valtakuntaa on siis toimistomme laaja kirjasto, ja hekin työskentelevät osa-aikaisesti. KM Traineita meillä on yleensä kolme kerrallaan, ja useimmat ovat noin opintojensa keskivaiheilla. Heidän työsuhteensa ovat usein hieman pidempiä (n. 1,5 vuotta).

Associate Trainee

Associate Traineena eli lakimiesharjoittelijoina meillä on loppuvaiheen opiskelijoita. Associate Traineet harjoittelevat juristin tehtävää varten tekemällä samoja töitä kuin vastavalmistuneet juristimme; he pääsevät monipuolisesti mukaan eri toimeksiantoihin. Associate Traineet työskentelevät kokopäiväisesti, ja tässä roolissa meillä on samanaikaisesti yleensä 1-5 harjoittelijaa.

Hae meille!

Ilmoitamme avoimista paikoista aina mahdollisimman kattavasti, minkä lisäksi otamme avoimia hakemuksia vastaan ympäri vuoden. Löydät Careers-sivuiltamme lisää tietoa eri harjoittelupaikoista, uratarinoita sekä ajankohtaiset tiedot avoimista paikoista.

PERUSTIEDOT

Liikevaihto 17,5 M€ (2018)

Henkilöstön lukumäärä n. 100 henkilöä

Opiskelija voi työllistyä meillä Helsinkiin

HAKIJAT

Millaista osaamista odotatte hakijoilta?

Kaikissa rekrytoinneissa painotamme persoonaa ja asennetta enemmän kuin tiettyä osaamista, mutta yleisesti harjoittelijapositiot vaativat ongelmanratkaisukykyä, vahvoja tiimityötaitoja ja oma-aloitteisuutta. Kerromme hakemistamme ominaisuuksista aina tarkemmin rekrytointi-ilmoituksissa

Kielitaitovaatimukset

Suomi ja englanti.

Arvosanojen merkitys teille

Hyvä koulumenestys on plussaa, mutta arvosanat eivät ole meille se ykkösjuttu.

Mitä muuta arvostatte työntekijässä?

Yleistä aktiivisuutta (esim. harrastukset tai opiskelijatoiminta), positiivista asennetta sekä rohkeutta heittäytyä uuteen!

REKRYTOINNIT

Rekrytoimme alkuvaiheen opiskelijoita vuosittain 3-6 kpl(vaihtelee)

Rekrytoimme keskivaiheen opiskelijoita vuosittain 1-2 kpl(vaihtelee)

Rekrytoimme loppuvaiheen opiskelijoita vuosittain 3-8 kpl(vaihtelee)

Rekrytoimme juristeja vuosittain 0-5 kpl (vaihtelee reippaasti)

Järjestämme rekrytointiprosessin aikana yksi-kaksi haastattelukierrosta

Otamme vastaan avoimia hakemuksia sähköpostitse
careers@dittmar.fi

TYÖSUHTEET

Opiskelijoiden työsuhteet ovat toistaiseksi voimassaolevia tai määräaikaisia

Työsuhde-etuihimme kuuluu lounasetu sekä liikunta-/kulttuurietu

Maksamme Lakimiesliiton mukaista suosituspalkkaa

Avoimet työpaikat

Ei avoimia työpaikkoja

Harjoittelijamme kertovat

Laura Numminen
KM Trainee 2016

"Dittis on ollut huikea paikka olla töissä! Jokaista työntekijää ja annettua työpanosta arvostetaan aidosti, ja työtehtävät ovat olleet haastavia ja mielenkiintoisia. Toimiston yleinen fiilis on rento ja välitön. Tiimihenkisyys näkyy voimakkaasti sekä työskentelyssä että toimiston ulkopuolella erilaisissa aktivitee-teissa. Kaikkeen saa ja kannustetaan osallistumaan omasta asemasta riippumatta. Yhteishenki on siis tosi vahva. Parasta Dittiksellä työskentelyssä on ollut se, että aina on kiva tulla töihin. Työkaverit tekevät ilmapiirin, jossa on hyvä työskennellä. Vaikka töitä riittää, iltapäivän jätski ja muutama sana keittiössä espressokoneen äärellä parhaiden kollegoiden kanssa piristävät aina. Lisäksi Dittis on ollut mahtava paikka itsensä kehittämiseen. Oma osaaminen on kehittynyt valtavasti monipuolisten tehtävien ja annetun palautteen kautta. Työn kautta oppimisen lisäksi kehittymään pääsee viikoittain järjestettävissä torstaitilaisuuksissa, joissa kukin praktiikka vuorollaan pitää lounaan mittaisen esitelmän valitsemastaan ajan- kohtaisesta aiheesta, tai tapauksesta."

Teemu Liukkonen
Junior Trainee 2017

"Dittis on työpaikkana ennen kaikkea innostava. Jos pitäisikin nostaa esille tärkein yksittäinen tekijä Dittiksen kulttuurissa, olisi se ehdottomasti työpaikan upea ilmapiiri. Olit sitten nuori harjoittelija tai osakas, Dittiksellä kaikki ovat yhtä ja samaa perhettä, jossa kaikki välittävät aidosti toisistaan. Dittiksellä Junior Traineen tai tuttavallisemmin tsupin tehtäviin kuuluu toimiston arjessa avustaminen. Juridista osaamistaan pääsee kehittämään työnteon ohella mm. toimistolla järjestettävissä sisäisissä seminaareissa. Koko Dittiksellä vallitseekin valtava oppimisen ilmapiiri ja itsensä haastaminen koetaan äärimmäisen arvokkaaksi kehittymisen kannalta. Välittävässä ilmapiirissä yhteen hiileen puhallettaessa kyse ei ole ainoastaan substanssin kehittämisestä vaan myös ihmisenä kasvamisesta. Päällimmäisenä tunteena työskentelystä Dittiksellä on tähän mennessä jäänyt mieleen se, että töihin voi joka aamu tulla hymyissä suin – ja ennen kaikkea lähteä myös illalla kotiin sama virne kasvoillaan."

Emmi Ronkainen
Associate Trainee 2017

"Suosittelen omasta kokemuksestani lämpimästi Dittiksen lakimiesharkkariksi hakemista. Itse olen viihtynyt, koska Dittiksellä ollessani olen saanut tehtäviä useista eri praktiikoista. Harjoittelun sisältöä ja tehtäviin suuntautumista ohjaavat omat kiinnostuksenkohteet, eikä täällä koe olevansa pelkkää lisätyövoimaa. Työtehtävät ovat siis mielekkäitä ja harjoittelun aikana ehtii saada monipuolisen kuvan koko toimistosta ja sen lisäksi tutustua oikeasti täällä työskenteleviin (mahtaviin) ihmisiin. Jokainen päivä on oppimiskokemus ja apua voi pyytää rohkeasti keneltä tahansa. Lähes jokaiseen tehtävään on sisältynyt sellaista tiimityötä, joka entisen urheilijan mieltä lämmittää erityisen paljon. Täällä kehittyy hurjasti sekä yksilönä että tiimin jäsenenä, ja halu oppia kantaa pitkälle. Rohkeus kysyä on myös aina valttia. Täällä otetaan jokainen persoona avosylin vastaan ja perehdytetään yksilöllisesti. Sanoisinkin että tietynlainen massasta erottuminen sekä panostus jokaiseen harjoittelijaan on täällä parasta. Täällä tulevaa ammattia saa harjoitella tosissaan, mutta ei tiukkapipoisesti!"

Kysy lisää harjoitteluohjelmistamme:

Heta Havu
HR Coordinator


Arvioi työnantaja alla olevalla kyselyllä

Subscribe To Personalized Notifications

You are subscribing to jobs matching your current search criteria.

Email Notifications

Email notifications will be sent to you Subscribe

 

Custom RSS Feed

Your personalized RSS Feed is below, copy the address to your RSS reader. Subscribe