Miten onnistua asianajoyrittäjyyden toiminnanjatkajan haussa ja välttää mahdolliset sudenkuopat?

Ainakin kiinnostus asianajoyrittäjyyttä kohtaan on olemassa, mikäli se on alle 45-vuotiaista juristeista kiinni. Tämä selviää Asianajajaliiton teettämästä vuoden 2018 Asianajajatutkimuksesta. Se sisältää tärkeää numeerista dataa, kun arvioitavaksi tulee lukuisten pienten ja keskisuurtenkin toimistojen tulevaisuus.  

Viittaan olemassa olevien asianajotoimistojen sukupolvenvaihdosten suunnitteluun, joissa vääjäämättä tämä kysymys tulee ratkaistavaksi lähivuosina. Onko tulevaisuuden ammatiksikin tituleeratussa asianajajan ammatissa törmäämässä sukupolvet vastakkain? Alle 45-vuotiaat ovat kiinnostuneita asianajoyrittäjyydestä, kun taas puolestaan yli 45-vuotiaiden, parhaillaan yrittäjinä asianajotoimintaa harjoittavien ajatukset vaativat selvästi kirkastusta ja kipinää seuraajan etsimisestä. Edellytykset toiminnanjatkajan hakuun on luonnollisesti löydyttävä eikä kaikkea työtä tarvitse tehdä omin voimin. Avaimet onnistumiseen ovat seuraavat: riittävä ennakointi ja ennen kaikkea rohkea avunpyyntö, jonka voi esittää esimerkiksi meille. 

Asianajoyrittäjyyden viiden vuoden suunnitelmasta tulisi löytyä ratkaisuvaihtoehtoja sille, miten toimintaa jatketaan tai suunnitellaan jatkettavan, miten vaihdos toteutetaan, kuka sen toteuttaa ja, millaisia esivalmisteluja se vaatii esimerkiksi verotuksen ja sopimusten näkökulmasta. On havahduttava siihen, miten valtava määrä osaamista ja tietotaitoa siirretään eteenpäin tai turvataan sen säilyminen yrityksessä. Koko ammattikunnan sisällä on syytä riittävällä tavalla turvata tietoa ja juristien ammattikieltä, niin sanotusti vaalia arvokasta hiljaista tekijän tietoa.  

Asianajoyrittäjyyden kaksi näkökulmaa 

Asianajajaliiton teettämän Asianajajatutkimuksen painopisteet vuoden 2018 kyselyssä olivat asianajoyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos. Asianajoyrittäjyys käsitti sekä liiketoiminnan ostamisen että liiketoiminnan perustamisen.  

Tutkimus toteutettiin kahdessa osassa, jossa tietoja kysyttiin erikseen sekä alle 45-vuotiailta asianajo- tai oikeusaputoimistoissa työskenteleviltä osakkailta (36% vastaajista), työsuhteessa olevilta asianajajilta, jotka muodostivat vastaajista suurimman osuuden (42%), juristeilta sekä oikeustieteen opiskelijoilta. Lisäksi noin puolet vastaajista olivat pääkaupunkiseudulta. Toisessa osassa keskityttiin vähintään 45-vuotiaisiin asianajajiin, jotka toimivat parhaillaan osakkaina asianajotoimistoissa. Vaikka vastaajat pääasiassa olivat keskittyneet Uudellemaalle, asianajoyrittäjyys kiinnosti kaikissa tutkimukseen vastanneissa, myös Uudenmaan rajojen ulkopuolelta, esimerkiksi Varsinais-Suomessa sekä Pirkanmaalla. 

Kiinnostus asianajoyrittäjyyteen korostui alle 45-vuotiaiden keskuudessa. Ajatus oman toimiston perustamisesta muiden osakkaiden kanssa nähtiin erityisen motivoivaksi, jossa olisi työyhteisön tuella mahdollisuus kehittää toimintaa edelleen. Myös joka kymmenes oli kiinnostunut perustamaan toimiston yksin etenkin, mikäli toiminnan pohjana olisi jo osittain valmiina perustukset. Esimerkiksi valmiin asiakaskunnan katsottiin antavan paremman perustan jatkaa vaivattomammin eteenpäin, tästä edelleen kehittäen liiketoimintaa. 

Tämä tutkimuksen nojalla voidaan huomata kiinnostuksen yrittäjyyteen erityisesti valmiiseen sapluunan olevan olemassa. Tutkimuksessa kuitenkin ilmeni liiketoiminnan luopumisesta kysyttäessä, että 85 vastaajista (37,4%) olivat luopumassa kokonaan liiketoiminnasta, joista valtaosa oli tekemässä sen 2-5 vuoden kuluessa. Luopumista suunnittelevilla oli kuitenkin toiveena löytää toiminnalle jatkaja sen sijaan kuin vaihtoehdoksi jäisi toiminnan ajaminen kokonaan alas. Tämä tahtotila korostui etenkin asianajotoimistoissa, jotka koostuivat 1-5 henkilöstä. Vaikka vastaajien määrä oli suhteellisen pieni, voidaan sillä osoittaa alalla vääjäämättä vastaantuleva sukupuolten välinen haaste. 

Toivelista uudelle toiminnanjatkajalle ja sitä hakevalle 

”Yrittäjyyteen sitoutunut”, “jatkaminen tapahtuisi samalla paikkakunnalla”, “halukkuus kehittää ja laajentaa liiketoimintaa sekä pitää kiinni nykyisestä henkilökunnasta.” Tällaiset tekijät korostuivat puolestaan kysyttäessä toiveista seuraavan jatkajan ominaisuuksista. Nämä vaatimukset vastaavat myös hyvin pitkälle niitä asioita, joita työmarkkinoilla tänä päivänä peräänkuulutetaan: riittävää ammattitaitoa, jolla taataan laadukas palvelu. Tämä kielii yrittäjän sitoutuneisuudesta ja mahdollisesta pelosta palvelun laadun säilyvyydestä, asiakkailta saadun luottamuksen ja maineen ylläpitämisestä, jotka omalla työllä on saavutettu. 

Jatkajaa etsiessä onkin ensiarvoisen tärkeää pohtia etukäteen tekijöitä, joista toivotaan pidettävän kiinni jatkossakin. Lisäksi on huomioitava, että sopivan jatkajan löytymiseen menee aikaa, jota kukaan ei osaa ennustaa. Huomattavasti parempi ratkaisu on kuitenkin ryhtyä toimiin ja saavuttaa mahdollisesti haluttu lopputulos kuin jättää niihin ryhtymättä lainkaan. 

Riittävää rohkeutta kohdata muutokset 

Mikäli sopiva ehdokas löytyy, jatkajan perehdytykseen, sisään ajamiseen sekä käytänteisiin ja työkulttuuriin opettaminen vie aikaa. Kyselyn mukaan keskimääräinen arvio tähän pohjautuen vastaajan omaan kokemukseen tai oletukseen oli noin 1-2 vuotta. Kuten rekrytoinneissakin, kasvun ja muutosten aallonharjalla on oltava hereillä ja ennakoitava riittävän ajoissa.  

On myös oltava uskallusta kohdata mahdolliset haasteet ja muutokset: mikäli sopivaa jatkajaa haetaan toimiston ulkopuolelta, on mahdollista, että toimintaa lähetään kehittämään esimerkiksi toiselle oikeudenalalle ja uudelle toiminnanjatkajalle on annettava liikkumatilaa. Vastassa voi olla jokin muu haaste, esimerkiksi sijainti, joka voi myös rajoittaa jossain tilanteessa toiminnan jatkamisen riittäviä edellytyksiä. Näitä asioita on kuitenkin hyvä punnita monesta eri näkökulmasta ennen kuin tekee kiveen hakattuja päätöksiä suuntaan tai toiseen. 

Miten määritellä elämäntyö: arvottamisen haasteet 

Kuten yleensä elämän isoissa muutoksissa sekä etenkin vastikkeellisissa siirroissa on selvää, että mahdollisen tunnesiteen ja elämäntyön siirtämiseen vaaditaan tukea. Siirtymäaika tulee suunnitella huolella ja siihen liittyvät sitoumukset sekä velvoitteet. Tähän esimerkiksi mentorointi voisi toimia yhtenä vaihtoehtona. Tutkimuksessa mentorointiin suhtauduttiin kuitenkin nihkeästi: vastaajista 71,2 prosenttia ei kokenut halukkuutta mentorin roolissa toimimisesta. Sama prosenttiosuus ilmeni myös mentoroitavan roolissa olemisesta. Apua on kuitenkin saatavilla, vaikka mentoria ei löytäisikään. Ja tällaista apua etenkin jatkajan etsimiseen on tarjolla, jonka puute nähtiin yhtenä isoimmista esteistä liiketoiminnan eteenpäin luovuttamisessa.  

Viimeistään liiketoiminnan siirtämistä harkittaessa on arvioitava, mitä voidaan tosiasiallisesti arvottaa euroiksi ja mikä sisältää mahdollisesti vain ns. goodwill –arvoa, jonka määritteleminen on keskimäärin aina haastavampaa. On myös realistisesti pohdittava toiminnan jatkamisen edellytyksiä kannattavuuden näkökulmasta: onko paikkakunnalla riittävästi kysyntää, kuka palvelua ostaa ja kuinka usein. Jos toiminta on hiipunut vuosien aikana ja toimistoa on pidetty pienellä liekillä jo pidempään, on kohdattava mahdollisesti totuus, ettei uusi yrittäjäkään saa muutettua hiilloksesta roihuksi. 

Kerää riittävästi rohkeutta ryhtyä toimiin 

Kuten Asianajajatutkimus osoittaa, alle 45-vuotiaiden asianajoalalla työskentelevien joukossa on yrittäjyydestä kiinnostuneita. Tämä joukko suhtautuu positiivisesti liiketoiminnan ostamiseen sekä yrityksen erilaisiin perustamistapoihin. Työn perässä liikkuminen ei myöskään aiheuta haasteita. Miksi ei hyödyntäisi tämän joukon myönteistä suhtautumista yrittäjyyteen? 

Lähde: Asianajajaliiton teettämä Asianajajatutkimus 2018, luettu 26.2.2019. 

Kirjoittaja

Katariina Tuomela

Paragraaffi