Assistentin uratarina

Kirjoittaja

Borenius | Tiina Brandt-Löfgren

Artikkelit16.11.2023

Boreniuksella uraansa luonut Tiina Brandt-Löfgren avaa oman tarinansa siitä, kuinka hän löysi tiensä asianajotoimistoon, mikä on saanut pysymään, ja millaisten monipuolisten tehtävien parissa hän toimii. Tekstistä ilmenevät ne piirteet ja ominaisuudet, joita menestyksellinen työskentely assistenttina asianajotoimistossa vaatii ja miten oman työn merkityksellisyys Boreniuksella Brandt-Löfgrenille muodostuu.

Tulin Boreniukselle työharjoitteluun osana Haaga-Helian ammattikorkeakoulun Johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelmassa suorittamiani opintoja vuoden 2009 syksyllä. Olin kolmannen vuoden opiskelija ja tein harjoitteluni pääosin Boreniuksen silloisessa Dispute Resolution & Insolvency -tiimissä, mutta pääsin lisäksi sijaistamaan vakituisia assistentteja myös muissa praktiikoissa.

Puolen vuoden harjoittelun jälkeen hyvästelin haikeana mukavan työpaikan ja ihanat kollegat. Olin Boreniuksesta ja koko asianajoalasta hyvin vaikuttunut, sillä harjoitteluni aikana pääsin näkemään paljon ja tekemään tärkeältä tuntuvia asioita. Valmistuin vuotta myöhemmin (tradenomi, HSO) ja sain ilokseni mahdollisuuden palata Boreniukselle. Aloitin tuolloin Intellectual Property & Technology -tiimissä vakituisena assistenttina.

Oma-aloitteisuutta ja vastuunottoa

Uudessa tiimissäni pääsin tutustumaan immateriaalioikeuksien ihmeelliseen maailmaan, ja se on vienyt mukanaan. Tavaramerkeissä, malleissa ja tuoteväärennöksissä oli paljon opittavaa, mutta sain alusta asti ottaa vastuuta niihin liittyvien asioiden hoitamisessa juristien ja assistenttikollegoiden tuella. IPR-maailman kautta tutuiksi tulivat mielenkiintoiset asiakkaat ja lukuisat uudet sidosryhmät Suomessa ja ulkomailla. Tavaramerkkiportfolioiden kanssa työskentely on assistentin näkökulmasta monilta osin hyvin itsenäistä, ja sitäkin kautta on mahdollista kerryttää itselleen erityisosaamista.

Asianajoassistentin olennaisia ominaisuuksia ja taitoja ovat ensisijaisesti huolellisuus, tarkkuus ja oma-aloitteisuus sekä hyvät organisointi- ja vuorovaikutustaidot. Näiden lisäksi nostaisin melko korkealle hyvän tilannetajun ja tunneälyn – ominaisuudet, joita ei voi oikein mittareilla mitata, mutta jotka tuovat työyhteisölle paljon. Sosiaalisesti älykäs assistentti luovii eri ihmisten kanssa onnistuneesti tilanteessa kuin tilanteessa siten, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Myös tietynlainen uskallus kyseenalaistaa asioita ja tapoja on mielestäni yhtä lailla tärkeää – erityisesti työyhteisön kehittämisen näkökulmasta.

Merkityksellinen assistentin työ

Jo harjoittelun aikana koin, että tekemälläni työllä oli merkitystä. Tunne vahvistui, kun aloitin vakituisena assistenttina ja sain omat juristityöparit. Pidemmällä aikavälillä toisen ihmisen ja hänen työtapojensa tunteminen helpottaa huomattavasti työntekoa. Puolikkaasta lauseesta voi jo hoksata, missä asiassa toinen tarvitsee apua ja mitä muuta voisi tehdä valmiiksi, vaikkei sitä nimenomaisesti erikseen pyydettäisikään.

Minulle on lisäksi aina ollut tärkeää ymmärtää asioiden taustat – mitä paremmin tiedän, mitä ja miksi jotain tehdään, sitä tehokkaammin voin oman työpanokseni antaa. Ilman syvempää ymmärrystä työ saattaisi tuntua irrallisten tehtävien suorittamiselta ja siten vähemmän mielekkäältä.

Melko aikaisessa vaiheessa tajusin kokeneempia kollegoita seuratessani, kuinka kokonaisvaltainen rooli assistentilla voi yrityksessä olla. Heillä on usein hiljaista tietoa lähes kaikesta toimistolla tapahtuvasta sekä väylät ja keinot viedä asioita eteenpäin, mikä tekee heistä suuren voimavaran asiantuntijoille ja koko työyhteisölle. Hyvällä lykyllä assistenteilla on myös tukenaan iso kollegajoukko tekemässä saumatonta yhteistyötä – ja sitä yrityksen kannattaa hyödyntää.

Kirjoittaja

Tiina Brandt-Löfgren työskentelee Legal Assistantina Boreniuksen immateriaalioikeus- ja teknologiatiimissä. Tiina aloitti Borenius-uransa assistenttiharjoittelijana Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa suorittamiensa opintojen loppuvaiheessa vuonna 2009 ja tuli heti valmistuttuaan vakituiseksi osaksi työyhteisöä.