Teknologia- ja peliala — kuinka hyödyntää omaa harrastuneisuutta osana asiantuntijatyötä 

Kumppanit2.5.2023

Moni haaveilee urasta omia intohimon kohteita vastaavalla alalla. Harrastuneisuuden yhdistäminen työelämään mielletään usein kuitenkin haastavaksi. Miten tässä sitten voi todellisuudessa onnistua? Entä mistä koostuu juristin arki teknologia- ja pelialalla? Juristipodissa keskusteltiin aiheesta yhdessä asianajotoimisto Nordian Law:n juristien Timo Skurnikin ja Tuomas Pelkosen kanssa. 

Teknologia- ja pelialalle kauppatieteiden sekä sopimusoikeuden kautta 

Tuomas kertoo ponnistaneensa juridiikan alalle Oulusta. Ympäri Suomea suoritetut opinnot johdattivat kauppatieteiden kautta lopulta aina Lapin yliopiston oikeustieteelliseen. Vuonna 2019 valmistunut Tuomas kertoo työskennelleensä koko tähänastisen uransa Nordialla – pitkälti oman peliharrastuksensa parissa.  

Timo valmistui 2000-luvun alussa Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä. Hän on rakentanut uraansa Nordialla jo yli 15 vuoden ajan. Henkilökohtaisesti suurta paloa teknologia- ja pelialan toimeksiantojen pariin Timo ei ole erityisemmin kokenut, vaikka onkin aina tykännyt pelailla. Nordialle Timon ajoi intohimo immateriaali- ja sopimusoikeutta koskeviin kysymyksiin. 

Jatkuva kehitys on työn suola 

Pelialan markkina on kehittynyt Suomessa pikkuhiljaa. Nykyiset toimeksiannot ovat saaneet muotonsa vuosien saatossa, usein suositusten kautta. Suhteellisen pienellä alalla sana kiirii nopeasti ja usein toimeksiannot kotiutuvatkin pitkäaikaisempien asiakkaiden suositellessa asianajotoimistoa muille pelialan toimijoille.  

Teknologia- ja peliala on saanut tuulta purjeisiin suurien suomalaisten pelialan menestyjien ponnahtaessa koko maailman tietoisuuteen. Siinä missä pelialan toimijat aikaisemmin hyödynsivät isoja julkaisijoita, keskitytään nykyisin huomattavasti enemmän mobiilipeleihin. Teknologia- ja pelialan toimeksiannot pyörivät kuitenkin edelleen pitkälti yritysjärjestelyjen, sopimusoikeuden sekä työoikeudellisten kysymysten parissa. 

“Lainsäädännön kehitys on työn suola” 

Nopeasti kehittyvällä, innovatiivisella alalla lainsäädännön kehitys on työn suola. Uusien innovaatioiden takia lainsäädäntö usein hieman jäljessä ja tulkintakysymysten vakiintumiseen menee aikaa. Ajan hermolla pysyminen pitää kuitenkin virkeänä. 

Oma harrastuneisuus auttaa työssä 

Tuomas kertoo pelaavansa IE Sports:n NHL-sarjaa kilpailullisesti ja kokemusta on pelimaailmasta jo usean vuoden ajalta. Hän on saavuttanut paikan mm. euroopan parhaiden joukossa, top 100 listalla. Oman intohimo näkyy kiinnostuksena alaan ja päivittäinen pelaaminen on kerryttänyt tietotaitoa, jota pystyy yhdistelemään työssä. Käyttöehtojen tuntemisesta on myös ollut apua laatiessa käyttöehtoja asiakkaalle toimeksiannon muodossa. 

Timo pohtii, että harrastuneisuus näkyy työelämässä mm. kykynä puhua samaa kieltä asiakkaan kanssa. Syvällinen tietämys tuo lisäarvoa asiakkaalle ja erityisasiantuntemus tarjoaa hyvän lähtökohdan pitkille asiakkuuksille.  

“Juridiikka on helpoin osuus meidän työstä” 

Keskisuuressa toimistossa kaikki ovat generalisteja 

Juristin työ mielletään usein erityisosaamista korostavaksi ongelmanratkaisuksi, mutta keskisuuressa toimistossa kaikki ovat osittain myös generalisteja. Timo kertoo yllättyneensä siitä, kuinka paljon juristin uralla on tarvittu tarkkuutta ja hieman epätyypillisesti myös myyntitaitoja. Oman asiantuntijuuden promoaminen on kaiken lähtökohta. 

Timo näkee, että juridiikka on todellisuudessa helpoin osuus juristin työssä. Teknologia- ja pelialan toimeksiantojen pariin työelämässä pyrkiville Timo ja Tuomas korostavat sopimus-, tietosuoja- ja immateriaalioikeuden merkitystä, englannin kielen taitoa sekä teknistä ymmärrystä.  

Tuomas haluaa rohkaista kuulijoita omien mielenkiinnon kohteiden esiintuomiseen ja henkilöbrändäykseen juridiikan alalla. Juristin työ on vaativaa ja kokonaisvaltaiset toimeksiannot vievät myös paljon aikaa, jonka vuoksi Timo korostaa erityisesti työn mielekkyyden merkitystä. Harrastuneisuudesta ei ikinä ole haittaa ja omat kiinnostuksen kohteet kannattaa tuoda rohkeasti esiin.