For you, for your success. And for what’s next. Eversheds Sutherland on yksi maailman johtavista asianajoalan toimijoista. Olemme liikejuridiikkaan erikoistunut täyden palvelun asianajotoimisto, jonka erityisvahvuuksia ovat yritysjärjestelyt, immateriaalioikeudet ja ICT, riidanratkaisu, työoikeus, insolvenssioikeus sekä kiinteistöasiat. Eversheds Sutherlandin muodostavat yli 70 toimistoa yli 30 eri maassa Euroopassa, Yhdysvalloissa, Lähi-idässä ja Aasiassa. Suomessa toimimme 150 hengen voimin kuudella paikkakunnalla: Helsingissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Lue lisää eversheds.fi LinkedIn | Instagram Meille töihin Rekrytoimme vuosittain eri opintojen vaiheissa olevia opiskelijoita ja eri urapolun vaiheessa olevia juristeja. Osaajamme työskentelevät osaamisryhmissä oman mielenkiinnon ja osaamisen mukaisesti ja pääsevät tutustumaan laajasti erilaisiin toimeksiantoihin osaamisryhmärajojen yli. Hakijoilta odotamme positiivista can do -asennetta, oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä intoa kehittyä ammattilaisena. Olemme kansainvälinen toimisto, joten kaikki kielitaito on iso lisäarvo käytännön työssä. Suomen kielen lisäksi erityisesti englannin- ja ruotsin kielen taidoista on hyötyä kansainvälisessä ympäristössämme. Työskentelemme muiden maiden Eversheds Sutherland -toimistojen kanssa yhteistyössä erilaisissa juridisissa toimeksiannoissa ja tuemme työntekijöiden kansainvälistymistä kannustamalla osallistumaan secondmenteihin ulkomaisissa Eversheds Sutherland -toimistoissa. Harjoittelijana meillä Meillä Evershedsillä työskentelee yhteensä noin 20 oikeustieteen opiskelijaa Junior Legal Trainee ja Senior Legal Trainee -tehtävissä. Työsuhteemme ovat pitkäaikaisia, jopa koko opiskeluajan mittaisia, ja harjoittelijat ovat meille tärkeä osa työyhteisöä. Harjoittelijat osallistuvat toimeksiantotyöhön jo Junior Legal Traineena oman osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Työyhteisön aito jäsenyys, osaamisryhmätyö ja vahva tuki opintojen aikana ovat meille tärkeitä ylpeyden aiheita, joihin panostamme vahvasti. Harjoittelijoidemme työsuhteet ovat osa-aikaisia, jotta kaikkien harjoittelijoiden on mahdollista edetä opinnoissaan suunnitellusti. Myös työvuorosuunnittelussa huomioidaan tentit ja luentoaikataulut. Tarjoamme henkilöstöllemme laajat työterveyspalvelut ja henkilöstöedut: Henkilöstöetuohjelma Hieronta Lounasetu Kulttuuri ja liikunta -etu Matkapuhelinetu Työterveyden ja hammashoidon palvelut Tutustu evershedsläisiin Hanna Saksa Senior Legal Trainee ”Olen työskennellyt Evershedsillä vuoden 2021 alusta alkaen, ensin Junior ja sittemmin Senior Legal Traineena. Olen viihtynyt todella hyvin, ja jäänkin taloon juristiksi valmistumisen jälkeen. Evershedsillä harjoittelijat pääsevät todella laajasti mukaan toimeksiantoihin, ja vastuuta saa heti alusta alkaen. On ollut hienoa päästä itse vaikuttamaan siihen, mihin suuntaan urapolkuaan haluaa kehittää, ja osaamistiimien valinnassa toiveeni otettiin hyvin huomioon. Työskentelen pääasiassa tietosuoja-, ICT- sekä yhtiöoikeustiimeissä. Yksi ehdottomasti parhaita asioita Evershedsillä on mukavat, osaavat ja avuliaat ihmiset sekä oikeasti matala hierarkia. Keneltä tahansa voi kysyä neuvoa ja tiimien välinen yhteistyö mahdollistaa monipuoliset ja mielenkiintoiset työtehtävät. Itse tykkään myös siitä, että kansainvälisyys näkyy ihan jokaisessa työpäivässä.” Lauri Lähdeaho Associate ”Aloitin työskentelyn Evershedsillä opintojeni loppuvaiheessa harjoittelijana keväällä 2022. Harjoittelun aikana työskentelin monipuolisesti eri toimeksiantojen parissa, mutta kiinnostuin erityisesti kiinteistö- ja ympäristöoikeudesta. Ilmaistuani mielenkiintoni, pääsin koko ajan enemmän osaksi kyseisiä oikeudenaloja käsittäviä toimeksiantoja. Mielenkiintoisten työtehtävien lisäksi ihmiset olivat helposti lähestyttäviä ja huomasin nopeasti olevani osa työyhteisöä. Valmistuessani kesällä 2023 oli luonteva valinta jatkaa juristina osana kiinteistötiimiämme. Nykyisin avustan pääsääntöisesti kiinteistö- ja ympäristöliitännäisissä toimeksiannoissa, mutta olen päässyt myös mukaan yritysjärjestelyihin ja osakeyhtiöoikeutta käsitteleviin toimeksiantoihin. Evershedsin ehdottomia etuja ovat tehtävien monipuolisuus ja aidot vaikutusmahdollisuudet työtehtäviin. Kokeneemmat kollegat rohkaisevat työskentelemään eri toimeksiantojen parissa ja olen saanut uran alkuvaiheessa arvokasta näkökulmaa eri oikeudenalojen harjoittamisesta käytännössä. Lisäksi omat mielenkiinnon kohteet otetaan huomioon ja omalla aktiivisuudella voi ohjata uraansa haluamaansa suuntaan.” Katriina Jussila Senior Associate ”Olen työskennellyt Evershedsin Turun toimistolla alkuvuodesta 2019 lähtien insolvenssi- ja riita-asioiden parissa. Parasta Evershedsillä työskentelyssä ovat mukavat, asiantuntevat ja avuliaat kollegat, hyvä yhteishenki ja mahdollisuus oppia koko ajan jotain uutta. Erityisesti pidän siitä, että pääsen työskentelemään laaja-alaisesti erilaisten toimeksiantojen ja ihmisten parissa. Hoidan esimerkiksi riitatoimeksiantoja niin paikallisesti kuin myös yhdessä Helsingin toimistolla työskentelevien kollegoiden kanssa. Myös insolvenssioikeudellisia toimeksiantoja hoidetaan usein siten, että mukana on kollegoita eri aluetoimistoista. Lisäksi toiveeni urakehityksen ja toimeksiantojen suhteen on otettu huomioon ja minua on kannustettu kehittämään itseäni. Evershedsillä työskentelyni aikana olen esimerkiksi suorittanut auskultoinnin ja toiminut valmentajana oikeustapauskilpailussa. Vuosien saatossa olen oppinut valtavan paljon ja mielenkiinnolla odotan, mitä tulen vielä oppimaan.” Artikkelit Yleinen|2.9.2024 Miten Eversheds Sutherland tukee uransa alussa olevia juristeja? Työelämään siirtyminen valmistumisen jälkeen on merkittävä askel, joka usein herättää… Artikkelit|4.9.2023 Harjoittelijasta juristiksi – pitkät työsuhteet kehittymisen tukena Oma urapolku, oman paikkansa löytäminen ja itsensä kehittäminen mietityttävät monia… Artikkelit|26.6.2023 Moninaisuus ja yhdenvertaisuus työpaikalla Pride-kuukauden aikaan löydämme itsemme pohtimasta tämän vilkkaan juhlan ja laajemman… Artikkelit|14.12.2020 Vaihtokevät Hongkongissa: elämää pandemian ja mielenosoitusten keskellä Näin vuoden lähestyessä loppuaan on hyvä aika pysähtyä pohtimaan saavutuksiaan,… Artikkelit|1.10.2020 Miten riidanratkaisu digitalisoituu? Digitalisaatio ja digitaalinen vallankumous ovat vaikuttaneet työelämään ja arkeen jo… Juristipodi 63. Rehellistä puhetta pakotteista 31.5.2024 | 50 min Tässä jaksossa asianajaja, osakas Anu Mattila nostaa pakotteet pöydälle. Hän työskentelee yritysjärjestely- sekä ICT- ja teknologiatiimeissä ja on erikoistunut kansainväliseen yhtiöoikeuteen ja transaktioihin. Anu kertoo jaksossa muun muassa, kuinka pakotteiden käyttö on kehittynyt vuosien varrella ja miten pakotteet vaikuttavat Suomen vientiin. 46. Juristin rooli vastuullisen energia-alan kehittämisessä 7.9.2023 | 34 min Millaisia ainutlaatuisia mahdollisuuksia energia-ala tarjoaa juristille ja millaisia rooleja asianajajat voivat ottaa toimialalla vastuullisuuden ja ESG-teeman huomioimisessa? Jaksossa keskustellaan energia-alasta Eversheds Sutherlandin partnerin Henrik Sandholmin kanssa. Aiheina ovat energia-alan erityispiirteet verrattuna muihin toimialoihin, vastuullisuuden ja ESG-teeman merkitys, juristin rooli ja haasteet sekä tulevaisuuden näkymät. Lisäksi Henrik jakaa ammatillisia kokemuksiaan ja ajatuksiaan siitä, kuinka pysyä ajan tasalla alan muutoksissa. 29. Kansainväliset verkostot 5.10.2022 | 38 min Millaisia mahdollisuuksia kansainväliset juristiverkostot voivat tarjota? Entä kuinka tätä sosiaalista pääomaa voi kartuttaa Suomessa? Eversheds Sutherlandn Finlandin Senior Associate Sanna Soukko avaa ajatuksiaan verkostoista, urasta ja rohkeudesta Juristipodin Kansainväliset verkostot -jaksossa. 14. Liikejuridiikka muutoksessa 16.9.2020 | 33 min 2020 on alkanut poikkeuksellisissa merkeissä ja se näkyy myös juristien työssä. Uuden vuosikymmenen aikana myös juridiikka tulee muuttumaan ja jaksossa käsitelläänkin juridiikan uusia tuulia liikejuridiikan näkökulmasta. Vieraina osakas Tuomas Penttilä ja Associate Miika Huhtinen. Avoimet työpaikat Oikkaripörssi | 16.12.2024 Oikeustieteen opiskelija Eversheds Sutherland Finland Viimeinen hakupäivä: 6.1.2025 Lisätietoja Maarit Parkkola HRD Manager maarit.parkkola@eversheds.fi +358 10 684 1429
Yleinen|2.9.2024 Miten Eversheds Sutherland tukee uransa alussa olevia juristeja? Työelämään siirtyminen valmistumisen jälkeen on merkittävä askel, joka usein herättää…
Artikkelit|4.9.2023 Harjoittelijasta juristiksi – pitkät työsuhteet kehittymisen tukena Oma urapolku, oman paikkansa löytäminen ja itsensä kehittäminen mietityttävät monia…
Artikkelit|26.6.2023 Moninaisuus ja yhdenvertaisuus työpaikalla Pride-kuukauden aikaan löydämme itsemme pohtimasta tämän vilkkaan juhlan ja laajemman…
Artikkelit|14.12.2020 Vaihtokevät Hongkongissa: elämää pandemian ja mielenosoitusten keskellä Näin vuoden lähestyessä loppuaan on hyvä aika pysähtyä pohtimaan saavutuksiaan,…
Artikkelit|1.10.2020 Miten riidanratkaisu digitalisoituu? Digitalisaatio ja digitaalinen vallankumous ovat vaikuttaneet työelämään ja arkeen jo…