Työelämätutkimus 2018

Työelämätutkimus1.7.2018

Paragraaffin työnhakijabarometri toteutettiin ensimmäistä kertaa keväällä 2018. Tarkoituksena oli kerätä tietoa juridisen alan työnhakijoiden näkemyksistä, kokemuksista ja toiveista työnantajia sekä työelämää kohtaan.

Samankaltaisia työelämää luotaavia yleisesti nuoria koskevia tutkimuksia on tehty aikaisemmin muilla aloilla, mutta juridisen alan nuorten osaajien toiveita ja näkemyksiä ei ole aiemmin yhtä tarkasti tutkittu. Lakimiesliitto, Universum ja esimerkiksi monet henkilöstöpalveluyritykset ovat tehneet tutkimuksia muun muassa vastavalmistuneiden työelämään sijoittumisesta sekä alan palkkaeroista.

Paragraaffin tutkimus toteutettiin kahdesta syystä. Ensinnäkin tutkimuksella haluttiin selvittää juridiikan alan tulevien sekä nykyisten ammattilaisten odotukset työelämästä. Toiseksi tutkimuksella haluttiin tarjota Paragraaffin asiakkaille tietoa siitä, miten parhaimmat talentit saatetaan osaksi omaa organisaatiota ja miten heidät saadaan viihtymään työssä. Parhaimpien työntekijöiden houkutteluun ei enää riitä pelkkä palkka, vaan tarvitaan myös muita houkuttelevia tekijöitä, jotka luovat työlle merkityksellisyyttä. Pinnalle on noussut kysymys siitä, kuinka milleniaalisukupolven työntekijät saadaan sitoutumaan. Nykymuotoinen työelämä kannustaa työntekijöitä liikkumaan eri työpaikkojen välillä, mikä johtuu muun muassa heidän halusta kehittää ja monipuolistaa omaa osaamistaan. Työnantajien välinen kilpailu parhaista talenteista on kovaa ja suorahakuja tehdään yhä enenevissä määrin.

Kyselyyn vastasi 256 juridisen alan tulevaa osaajaa ja valmistunutta juristia. Kysely toteutettiin internet –lomakkeena ja vastaajat kontaktoitiin sähköpostilistan, Paragraaffin hakijapoolin sekä sosiaalisen median kautta. Osassa kysymyksistä vastaajilla oli mahdollisuus valita useammasta vastausvaihtoehdosta (monivalinta), kun taas osassa kysymyksistä heillä oli mahdollisuus jättää vastaamatta. Tästä syystä kaikkien vastausten vastaajamäärät eivät ole täysin samat.

Vastaajat jakautuivat opintovuosien osalta seuraavasti. Vastaajista 21 prosenttia oli valmistuneita oikeustieteen maistereita. Opiskelevista vastaajista parhaiten edustettuina olivat opiskelijat ensimmäisestä vuodesta neljänteen vuoteen saakka.

Suurin osa vastaajista – 43 prosenttia, oli suorittanut tai oli suorittamassa opintojaan Helsingin yliopistossa. Seuraavaksi eniten vastaajia oli Turun yliopistosta, Tallinnan yliopistosta sekä Lapin yliopistosta. Myös Itä-Suomen yliopistosta, Helsingin yliopiston Vaasan yksiköstä ja Åbo Akademin yliopistosta oli vastaajia, joskin vastaajamäärät jäivät jokaisen kohdalla alle kymmeneen vastaajaan.

Tutustu barometriin (pdf)