Dittmar & Indrenius, tuttavallisemmin Dittis, on asianajotoimisto, jossa asiakas ja tiimi tulevat ennen kaikkea. Keskitymme haastavaan liikejuridiikkaan 120 vuoden kokemuksella ja tarjoamme asiakkaillemme näkemyksellisiä neuvoja ja ylivoimaista lisäarvoa. Juristimme ovat monialaisia osaajia, jotka työskentelevät useiden eri oikeudenalojen parissa; monimutkaiset juridiset haasteet vaativat kovan luokan laajaa osaamista, ja tähän meillä panostetaan. Meillä Dittiksellä kaikki tekeminen pohjautuu vahvaan kulttuuriimme. Pidämme erityisen tärkeänä tiimityötä, muiden tukemista ja jatkuvaa kehittymistä – niin yhteisönä kuin yksilöinäkin. Meillä tehdään töitä korkealla ambitiotasolla ja eteenpäin katsoen, ja jokainen on omalta osaltaan viemässä Dittistä kohti tulevaisuutta. Dittisläisten mielestä parasta töissä on kuitenkin työkaverit ja yhteishenki, niin yhteisten aamupalojen, lounaslenkkien, afterworkien kuin legendaaristen Dittis Mission –reissujenkin muodossa. Dittiksellä kaveria ei jätetä, vaan muita tsempataan ja autetaan ilomielin. Tahdomme olla työntekijöillemme paras paikka kehittyä, ja olemmekin saaneet tunnustusta mm. Future Workplaces – ja Great Place to Work –tutkimuksissa. Oikkari voi työskennellä Dittiksellä kolmessa eri harjoitteluohjelmassa: Junior Traineena, Knowledge Management Traineena sekä Associate Traineena. Kaikki harjoitteluohjelmamme ovat ajankohdaltaan räätälöitävissä. Facebook | LinkedIn | Instagram | X Junior Trainee Junior Traineet ovat yleensä alkuvaiheen opiskelijoita; he työskentelevät osa-aikaisesti opintojensa ohessa. Junior Traineena pääset tutustumaan toimistoomme mitä monipuolisimmissa avustavissa tehtävissä, eikä samanlaista päivää tule helposti vastaan. Junior Trainee –tiimiimme kuuluu yleensä samanaikaisesti noin 3-5 Junior Traineeta eli kotoisammin “tsuppia”. KM Trainee Knowledge Management Traineemme työskentelevät juristiemme korvaamattomana apuna oikeudellisen tiedonhaun parissa. KM Traineiden eli informaatikkoharjoittelijoiden valtakuntaa on siis toimistomme laaja kirjasto, ja hekin työskentelevät osa-aikaisesti. KM Traineita meillä on yleensä kolme kerrallaan, ja useimmat ovat noin opintojensa keskivaiheilla. Heidän työsuhteensa ovat usein hieman pidempiä (n. 1,5 vuotta). Associate Trainee Associate Traineena eli lakimiesharjoittelijoina meillä on loppuvaiheen opiskelijoita. Associate Traineet harjoittelevat juristin tehtävää varten tekemällä samoja töitä kuin vastavalmistuneet juristimme; he pääsevät monipuolisesti mukaan eri toimeksiantoihin. Associate Traineet työskentelevät kokopäiväisesti, ja tässä roolissa meillä on samanaikaisesti yleensä 1-5 harjoittelijaa. Hae meille! Ilmoitamme avoimista paikoista aina mahdollisimman kattavasti, minkä lisäksi otamme avoimia hakemuksia vastaan ympäri vuoden. Löydät Careers-sivuiltamme lisää tietoa eri harjoittelupaikoista, uratarinoita sekä ajankohtaiset tiedot avoimista paikoista. Avoimet työpaikat Ei uusia työpaikkailmoituksia Perustiedot Liikevaihto 17,5 M€ (2018) Henkilöstön lukumäärä n. 100 henkilöä Opiskelija voi työllistyä meillä Helsinkiin Hakijat Millaista osaamista odotatte hakijoilta? Kaikissa rekrytoinneissa painotamme persoonaa ja asennetta enemmän kuin tiettyä osaamista, mutta yleisesti harjoittelijapositiot vaativat ongelmanratkaisukykyä, vahvoja tiimityötaitoja ja oma-aloitteisuutta. Kerromme hakemistamme ominaisuuksista aina tarkemmin rekrytointi-ilmoituksissa Kielitaitovaatimukset Suomi ja englanti. Arvosanojen merkitys teille Hyvä koulumenestys on plussaa, mutta arvosanat eivät ole meille se ykkösjuttu. Mitä muuta arvostatte työntekijässä? Yleistä aktiivisuutta (esim. harrastukset tai opiskelijatoiminta), positiivista asennetta sekä rohkeutta heittäytyä uuteen! Rekrytoinnit Rekrytoimme alkuvaiheen opiskelijoita vuosittain 3-6 kpl (vaihtelee) Rekrytoimme keskivaiheen opiskelijoita vuosittain 1-2 kpl (vaihtelee) Rekrytoimme loppuvaiheen opiskelijoita vuosittain 3-8 kpl (vaihtelee) Rekrytoimme juristeja vuosittain 0-5 kpl (vaihtelee reippaasti) Järjestämme rekrytointiprosessin aikana yksi-kaksi haastattelukierrosta Otamme vastaan avoimia hakemuksia sähköpostitse careers@dittmar.fi Työsuhteet Opiskelijoiden työsuhteet ovat toistaiseksi voimassaolevia tai määräaikaisia Työsuhde-etuihimme kuuluu lounasetu sekä liikunta-/kulttuurietu Maksamme Juristiliiton mukaista suosituspalkkaa Harjoittelijamme kertovat Anita Kritsos Associate Trainee 2019 “Dittis on ollut huippu työpaikka! Työyhteisöön on ollut helppo sukeltaa mukaan ja toimistolla on yleisesti niin hyvä fiilis, että lyhyemmässäkin ajassa on ehtinyt tuntea olonsa kotoisaksi ja osaksi toimistoa. Toimiston ulkopuoliset aktiviteetit, kuten erilaiset urheilutilaisuudet ovat lisänneet tiimihenkeä entisestään. Työtehtävät ovat olleet vaihtelevia sekä haastavia ja oma kehitys on ehdottomasti mennyt eteenpäin. Tätä on tukenut se, että Dittiksellä arvostetaan palautteen antamista ja sitä, että harjoittelijakin kommunikoi omista kiinnostuksenkohteistaan. Viikoittain järjestettäviin praktiikkapalavereihin ovat tervetulleita kaikki ja nämä ovatkin olleet loistava tilaisuus tutustua juristien työtehtäviin laajemmin. Harkkajakso on vastannut vahvasti odotuksia ja sitä kuvaa, jonka Dittiksestä sai ennen hakemista.” Alexander Schmidt Junior Trainee 2018-2019 “Dittiksellä tuntee ensimmäisestä päivästä lähtien itsensä tervetulleeksi ja olevansa osa isoa perhettä. Ilmapiiri on rento ja vapaa, joten jos sinulla on jotenkin konservatiivinen mielikuva asianajotoimistoista, voit unohtaa sen ainakin Dittiksen kohdalla. Junior Traineen eli tsupin työtehtäviin kuuluu toimiston arjessa avustaminen, joten pääset tekemään kaikenlaista laidasta laitaan. Vaikka tiimityö on kaiken keskiössä, Dittikselllä myös jokaisen henkilökohtainen kehittyminen on oleellinen osa työskentelyä. Lisäksi työ on helppoa yhdistää opiskeluun: jos on esimerkiksi luentoja tai pienryhmiä, niin joustavuutta työvuoroissa löytyy todella paljon. Kaikkien työpanosta arvostetaan suuresti ja kaikista välitetään, olit sitten jo pitkään työelämässä ollut osakas tai juuri oikiksen aloittanut harjoittelija.” Peppi Manninen KM Trainee 2018-2019 “Dittis on ollut mahtava paikka työskennellä ja kehittyä. Harjoittelun aikana olen päässyt kehittämään osaamistani useasta eri oikeudenalasta ja omat kiinnostuksenkohteet ovat alkaneet hahmottua selkeämmin. Työtehtävät ovat olleet mielekkäitä ja vaihtelevia ja harkkarin omat toiveet ja tavoitteet otetaan hyvin huomioon. KM Traineena myös työn ja opintojen yhteensovittaminen on onnistunut mutkattomasti. Yksi parhaista asioista Dittiksellä on ehdottomasti huikea yhteishenki ja mahtavat työkaverit, joiden ansiosta töihin tulee aina hyvällä fiiliksellä. Apua ja palautetta voi pyytää koska vain ja keneltä vain. Harjoittelijoita kannustetaan myös osallistumaan aktiivisesti toimiston sisäisiin tapahtumiin, oli kyse sitten neuvottelukoulusta tai ajankohtaisseminaarista. Omaa osaamistaan pääsee siis kehittämään monipuolisesti myös varsinaisten työtehtävien ulkopuolella.” Artikkelit Kulttuurin äärellä: mistä on Dittis tehty? “Reilu vuosi sitten astuin ensimmäistä kertaa Dittiksen ovista ulos häkeltyneenä. Olin hakenut Dittikselle töihin ja olin juuri käynyt ensimmäisessä haastattelussa. Ennakko-odotuksistani huolimatta tapaaminen oli ollut rento ja innostava; olin kysellyt valtavasti kysymyksiä, keskustelu virtasi luonnollisesti ja luultavasti ensimmäistä kertaa ikinä olin sekä vitsaillut että nauranut työhaastattelussa – useasti.” Lue lisää > Kysy lisää harjoitteluohjelmistamme Heta Havu HR Coordinator +358 50 355 4875 heta.havu@dittmar.fi