Toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2018 ja 2019

Kirjoittaja

Paragraaffi

Artikkelit20.12.2018

Vuosi 2018  oli  Paragraaffille  monien muutosten ja suurten tapahtumien vuosi.  Istutimme toimitusjohtajamme joulukiireen keskellä penkkiin ja haastattelimme häntä vuoteen 2018 ja 2019 liittyen.  

Moikka Piia, miten menee?  

No terve, kuis tässä. Pöhinää riittää.  

Mitä kaikkea vuonna 2018 tapahtuikaan?  

Ensinnäkin Paragraaffin henkilöstömäärä lähes tuplaantui. Vuoden 2018 alussa Paragraaffilla oli yhteensä 5 henkilöä töissä, mikä tarkoittaa yhteensä kolmea henkilötyövuotta. Neljä näistä työskenteli osa-aikaisesti ja vain yksi täyspäiväisesti. Vuoden vaihtuessa työntekijöiden määrä on lähes tuplaantunut ollen 9 henkilöä. Olemme muuttaneet vuoden aikana kaksi kertaa uusiin tiloihin vanhan toimiston käydessä liian pieneksi.  

Henkilöstön määrän lisäksi yrityksen liikevaihto on tuplaantunut. Viime vuonna Paragraaffin liikevaihto oli 182 000 euroa, kun samainen luku tänä vuonna tulee olemaan yli 400 000 euroa. Kasvuvauhti on ollut äärimmäisen kova, ottaen huomioon yrityksen liiketoimintamallin. Marraskuu oli Paragraaffin ennätyskuukausi, sillä myimme melkein 50 % koko viime vuoden liikevaihdosta marraskuun aikana.  

Lisäksi vuonna 2018 lanseerasimme henkilöstövuokrausliiketoiminnan, joka onkin noussut Paragraaffin keskeisimmäksi liiketoiminnaksi. Henkilöstövuokrausliiketoiminta tuo meille suurimman osan liikevaihdosta ja palvelulle on kova kysyntä.  Me uskomme vahvasti, että kysyntä tulee nousemaan entisestään myös ensi vuoden aikana. On ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka henkilöstövuokraus juridiikan alalla on otettu uutena toimintana näin positiivisesti vastaan.  

Kaikkien näiden muutosten myötä ehkä tärkeimpänä esille nousee se, että Paragraaffi on muuttunut yhä ammattimaisemmaksi henkilöstöpalveluyritykseksi. Hallituksen toiminta on ammattimaistunut ja kun työntekijöitä on tullut lisää ja liikevaihto kasvanut, myös meidän toiminta on muuttunut pienimuotoisesta opiskelijajärjestön toiminnasta hyvin selkeäksi kasvuyrityksen liiketoiminnaksi.   

Tahti on kova ja uudet tuulet puhaltavat. Mitä tavoitteita oli asetettu vuodelle 2018 ja miten näissä onnistuttiin?  

Yksi iso tavoite oli juurikin edellä mainittu vuokrausliiketoiminnan aloittaminen. Vuokrausliiketoiminta on herättänyt laajaa kiinnostusta, ja olemme onnistuneet vuokraustoimeksiannoissa erinomaisesti. Ensi vuonna tulemme pistämään vielä lisää paukkuja kyseisen liiketoiminnan markkinointiin, tunnettuuden lisäämiseen ja palvelun kehittämiseen.  

Paragraaffin missiona on olla Suomen johtava juridiikan alan henkilöstöpalveluyritys. Tässä olemme onnistuneet. Meidän tunnettuus alle 40-vuotiaiden juristien keskuudessa on hyvä ja jopa yli 90% juridiikan alan opiskelijoista tunnistaa Paragraaffin. Paragraaffilla on Suomen laajin hakijapooli sekä oikeustieteen opiskelijoista että juristeista meidän osaaminen tällä alalla on vertaansa vailla. Olemme saaneet brändättyä itsemme vuoden 2018 aikana gradueditointiyrityksestä ammattimaiseksi henkilöstöpalveluyritykseksi juridiikan alalla.  

Mitkä ovat olleet suurimpia tekijöitä Paragraaffin kasvulle?  

Paragraaffin kasvuun on vaikuttanut kaksi keskeistä asiaa. Ensinnäkin palveluille on selkeä markkinatarve ja kysyntä. Yrityksiä ja organisaatioita kiinnostaa helposti ja edullisesti käytettävissä olevat juridisen alan osaajat. Toisena vahvana tekijänä on meidän onnistuneet sisäiset rekrytoinnit ja erinomainen tiimi. Meillä on töissä valtavan skarppeja ja aktiivisia ihmisiä, jotka haluavat kehittyä ja kehittää Paragraaffin liiketoimintaa. Olemme yhdessä onnistuneet oikeastaan tyhjästä luomaan toimivia prosesseja ja palveluita.  

Mitä tapahtuu vuonna 2019? Jatkaako Paragraaffi huimaa kasvua?  

Heh, todennäköisesti ainakin muutetaan pariin kertaa. Myös ensi vuodelle on asetettu tavoitteeksi 100 % kasvuvauhti. Tavoitteena on tuplata liikevaihto ja lanseerata työnantajamielikuvapalvelut. Ydintarkoituksenamme on auttaa asiakkaitamme tunnistamaan juridisia työmarkkinoita sekä tuoda heille tietoa tutkimusten kautta siitä, mitä työnhakijat kaipaavat työnantajilta sekä työelämältä. Ylipäätään vuonna 2019 pyrimme tuottamaan enemmän asiantuntijatietoa juridiikan alalta.  

Kuluneelta vuodelta tuttuun tapaan, myös ensi vuonna järjestämme juridisen alan opiskelijoille suunnatut uraillat, joissa asiakkaillamme on mahdollisuus olla mukana. Lisäksi teemme vuosittaisen kyselyn, johon kannattaa myös ehdottomasti osallistua. Julkaisimme joulukuussa vuoden 2018 kansallisen oikeudellisen alan työnhakijatutkimuksen ja kannattaakin olla jo nyt yhteyksissä, mikäli haluatte yrityksenne mukaan ensi vuoden tutkimukseen. Kuten sanottu, meillä on alan kattavin työnhakijapooli, joten mikäli mietit henkilöstövuokrausta tai olisiko teillä tarvetta kesätyöntekijälle ensi kesäksi, tammikuun alku on otollinen hetki ottaa meihin yhteyttä.  

Alkuvuodesta lanseeraamme uudet verkkosivut, joista uutisoimme tarkemmin vielä ensi vuoden alkupuolella. Ja vinkki vitonen, nyt viimeistään kannattaa liittyä meidän blogi- ja uutiskirjelistoille! 

Loppuun vielä vapaa sana ja erityiskiitokset paragraaffilaisille

Harvoin saa olla työpaikassa, jossa aidosti pystyy arvostamaan kaikkia ihmisiä, joiden kanssa tekee töitä. Roolini on pikimminkin suitsia työntekijöitä, ettei heillä mene överiksi, kuin potkia pepulle, että he saisivat töitä tehdyksi. Kaiken kaikkiaan olen etuoikeutettu, että olen Paragraaffilla ja siitä hyvin onnellinen! 

 Keep up the good work team ja nähdään 2019!