Juristin arkkityyppi

Kirjoittaja

Paragraaffi

Kumppanit22.7.2020

Juristeihin ja juristin urapolkuun liitetään paljon odotuksia ja hieman stereotypioitakin. Boreniuksen Managing Partner Casper Herler on kuitenkin elävä esimerkki juristista, jonka urapolku ei ole ollut lainkaan suora, eikä suunnitelmallinenkaan.

Casperin ollessa nuori juristi, hän kiinnostui ympäristökysymyksistä, mutta uraa ympäristöjuridiikan parissa oli vaikea lähteä rakentamaan, sillä yksityisellä puolella ympäristöjuristien tarve ei ollut vielä vakiintunut. Casper kertookin oman uransa olleen kasa sattumia – sattumankauppaa, jossa risteyskohdissa on lähdetty vuoroin vasemmalle ja oikealle toivoen, että valinta oli oikea.

Yksi monipuolisen uran hyvistä puolista on se, että siinä näkee paljon ja erilaisia toimialoja. Yksi yhteinen elementti näillä toimialoilla tulee monelle juristille yllätyksenä, nimittäin myyminen. Myyminen ei ole samalla tavalla läsnä kaikilla sektoreilla, mutta erityisesti asianajopuolella sen merkitys korostuu jatkuvasti enemmän ja enemmän. Se on jotain laajempaa kuin perinteinen myyntityö, se on vaikuttamista ja oman osaamisen esilletuomista. Julkishallinnonkin puolella voidaan nähdä myymisenä virkamiesten tarve käyttää ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja, jotta oman tehtäväalueensa viestin saa kuuluviin. Casper toteaakin asiantuntijapalveluiden myymisen olevan erilaista, kuin mitä hän odotti. Myyminen on itseasiassa ihmisten auttamista, joka vaatii erilaisia taitoja ja suuntautuneisuutta, hän kommentoi.

“Jos ei ole yhtään taitoa itsereflektioon, on vaikea mennä eteenpäin.”

Maailman muuttuessa entistä vuorovaikutteisemmaksi, työelämässä korostuvat myös esihenkilötaidot. Johtamisesta juristien alalla keskustellaan liian vähän, eikä esihenkilötaitoja opeteta yliopistossa juuri ollenkaan, mikä on ongelmallista, sillä melkein kaikki juristit joutuvat jossain kohtaa johtamaan. Joko he ovat sellaisessa positiossa, että heillä on alaisia, tai he ovat osana projektia, jossa pitää vaikuttaa ja kantaa vastuuta, mikä on olennainen osa johtamista. Melkein kaikki juristit ovat myös alaisia ja alaistaidot ovat johtamistaitojen peilikuvia – hankalasta alaisesta tulee harvoin hyvä johtaja, sillä alais- ja esihenkilötaidoissa tarvitaan samanlaista kykyä itsereflektioon. Itsereflektiossa pohditaan ja peilataan omaa käyttäytymistä yksin ja muiden kanssa. Jos ei ole yhtään taitoa itsereflektioon, on vaikea mennä eteenpäin uralla.

Millainen juristin sitten oikein pitäisi olla? Casper kokee kysymyksen itsessään liittyvän jonkinlaiseen murroskohtaan, vaikka toteaakin, että ihmisillä on tapana nähdä murroskohtia kaikkialla. Yhteiskunta ja työyhteisöt kuitenkin kehittyvät todella nopeasti tällä hetkellä, mikä luo juristeille uudenlaisia vaatimuksia. Enää ei riitä, että täyttää juristin perusfunktion lainsäädännön osaamisesta ja sen tulkitsemisesta muille. Tietoa on saatavilla yhä helpommin, joten yliopistolla pitäisi keskittyä vähemmän tiedon tankkaamiseen ja yksityiskohtiin. Fokusta pitäisi sen sijaan laittaa enemmän juridisen ajattelun työkaluihin ja vuorovaikutustaitoihin. Tulevaisuuden juristit tarvitsevat taitoja, jotka menevät teknisen juridisen osaamisen ulkopuolelle. Olennaista on hyvä harkintakyky, joka on merkittävin lisäarvo esimerkiksi neuvontatyössä. Loppupeleissä tärkeää on ymmärrys siitä, mitä kannattaa tai ei kannata tehdä, eikä tämä taito tule pelkästään pykäliä tuijottamalla. Se liittyy siihen, että on tuntosarvet, seuraa yhteiskunnallista keskustelua ja osaa asettaa toimintaa laajempaan kontekstiin.

“Loppupeleissä tärkeää on ymmärrys siitä, mitä kannattaa tai ei kannata tehdä, eikä tämä taito tule pelkästään pykäliä tuijottamalla.”

Profession perusfunktion laajentuminen linkittyy myös toiseen tärkeään taitoon: empatiaan. Empatiataidon tärkeys juridiikassa voi tuntua oudolta, sillä perinteisesti ajatellaan, että tunteet eivät kuulu juridiikkaan, joka on pohjimmiltaan rationaalista. Juridiikan harjoittaminen ja juridinen analyysi ovat kuitenkin eri asioita, sillä juridiikka on ennen kaikkea ihmisbisnestä. Juristit ovat tuntevia ihmisiä ja yhteiskunnat koostuvat tuntevista ihmisistä, joten tunteet ovat myös vahvasti läsnä juristin työssä. Hyvä neuvottelija esimerkiksi aistii, mitä toiset tuntevat ja ajattelevat, ja mikä on merkityksellistä toiselle osapuolelle. Tätä kautta omaa toimintaa voi ohjata menestyksellisempään suuntaan. Lisäksi juristi hyötyy laaja-alaisuudesta: kyvystä tunnistaa ilmiöitä juridiikan ulkopuolelta ja kytkeä juridiikka siihen. On oleellista pystyä hahmottamaan millaiset tulevaisuuden kehityssuunnat tulevat haastamaan omia tai asiakkaan toimintatapoja.

Asianajotoimistossa työskentelyyn tuntuu liittyvän usein tietynlaista mystiikkaa, joka luo siitä mielenkiintoisen kuvan, mutta se luo myös stereotypioita. Tyypillisin virheellinen stereotypia on mahdollisesti se, että asianajotoimistossa työskennellessä on valtava kiire ja työpäivät venyvät jatkuvasti yöhön asti. Lama-ajan kasvatit ovat ehkä aikoinaan painaneet pitkää päivää, mutta nykyajan nuorilla juristeilla on työn lisäksi muitakin tärkeitä arvoja, joihin työnantajat ovat joutuneet sopeutumaan. Aikaisemmin työnteon lähtökohtana on ollut leivän saaminen pöytään, mutta nykyään töihin lähdetään oppimaan ja kehittymään, sekä hakemaan merkityksellisyyttä. Casper kertoo itsekin hakevansa töistä merkityksellisyyttä, jota hän saa erityisesti ratkoessaan haastavia ongelmia. Tämä onkin yleistä asiantuntija-ammateissa, joissa toteutetaan samalla itseään. Se näkyy myös työntekijöiden viihtyvyydessä, koska asiantuntijatyön merkityksellisyys muodostuu vahvaksi osaksi identiteettiä. Työ antaa paljon, kun sille antaa paljon. Se vaikeuttaa kuitenkin työn ja vapaa-ajan välisen rajan vetämistä – aivoja pitää välillä lepuuttaa, mutta monille vapaa-ajan ottaminen on haastavaa.

“Aikaisemmin työnteon lähtökohtana on ollut leivän tuominen pöytään, mutta nykyään töihin lähdetään oppimaan ja kehittymään, sekä hakemaan merkityksellisyyttä.”

Työntekijöillä on vastuu omasta jaksamisestaan, mutta se vastuu kuuluu ihan yhtä lailla, ellei jopa enemmän, esihenkilöille. Työntekijät ovat mukana luomassa työkulttuuria ja heillä on vastuu kehittää itseään ja tunnistaa omia rajojaan. Työnantajan vastuulla on erityisesti valvoa työkulttuuria ja, ettei se esimerkiksi suoraan tai epäsuorasti johda siihen, että töitä tehdään liikaa. Tässä korostuvat jälleen esihenkilötaitojen ja alaistaitojen jatkuva vuorovaikutus sekä kommunikoinnin tärkeys. Esihenkilöillä on vastuu työntekijöiden hyvinvoinnista työpaikalla, mutta paraskaan pomo ei voi korjata ongelmia, jos kukaan ei niistä hänelle kerro.

Artikkeli on tehty Juristipodin jakson ’’Juristin arkkityyppi’’ pohjalta. Voit kuunnella koko jakson täällä.