Työelämätutkimuksen tulokset on nyt julkaistu!

Vuosittain toteutettava Työelämätutkimuksemme on Suomen kattavin juridiikan alan työelämätutkimus, joka antaa monipuolisesti tietoa alan työelämästä.

Jo vuodesta 2018 lähtien olemme tehneet syvällistä työelämätutkimusta juridiikan alalla Paragraaffin tiimin voimin. Viiden vuoden aikana olemme sukeltaneet entistä syvemmälle ja saaneet arvokasta näkemystä alan kehityksestä. Ei ole liioiteltua väittää, että tutkimuksemme on juridiikan alan kattavin ja arvostetuin koko Suomessa. Iloksemme tutkimus on toteutettu yhteistyössä alan vaikuttavimpien toimijoiden kanssa, ja se tarjoaa ainutlaatuisia oivalluksia urakehityksen, työympäristön ja rekrytointiprosessien muokkaamiseksi.

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda päivänvaloon työntekijöiden kokemuksia, odotuksia ja arvoja työelämään liittyen. Tarjolla on arvokasta tietoa niin työnantajille kuin myös asiantuntijoille, jotka voivat saada laajemmin käsityksen alan muiden tekijöiden näkemyksiä. Ensimmäistä kertaa vastaajista yli puolet ovat juristeja oikeustieteen opiskelijoiden sijasta, ja tutkimus valottaa kokonaisvaltaisesti uransa eri vaiheessa olevien asiantuntijoiden ajatuksia.

Tänä vuonna halusimme päästä vielä lähemmäs työntekijöitä ja kuulla heidän äänensä entistä läpinäkyvämmin. Kyselyn tuloksista välittyy vilpittömyys ja vastaajien ajatuksia on pyritty purkamaan syvällisesti. Haluamme tutkimuksen avulla tarjota tilaisuuden päästä näkemään suoraan työnhakijoiden aitoja vastauksia ja ajatuksia työelämään liittyen.

Toivomme sinun jakavan tutkimusten herättämiä ajatuksia kanssamme!

Perehdy kattaviin Työelämätutkimuksiin lataamalla vaikka molemmat!

Oikkarit

Juristit

Vuoden 2023 tutkimuksen kärkiteemat

 

 

 

  • Palkka-avoimuus 

  • Teknologian ja tekoälyn vaikutus juristien työelämään 

  • Verkostojen merkitys juristien työelämässä  

WEBINAARI: Työelämätutkimus 2023

Ilmoittaudu mukaan

Webinaarissa asiantuntijamme Katariina Tuomela ja Sanna Noki pureutuvat vuoden 2023 Työelämätutkimuksen tuloksiin. Käsittelyssä ovat tutkimuksessa esiin nousseet keskeiset havainnot ja teemat, jotka valaisevat asiantuntijoiden näkemyksiä juridiikan alan työelämästä.

Teemat: Työelämätaidot, työn merkityksellisyys, teknologian kehityksen vaikutus, palkka-avoimuus, rekrytointi ja työnhaku juridiikan alalla

Kenelle: Webinaari on suunnattu juristeille, oikeustieteen opiskelijoille ja juristeja palkkaaville esihenkilöille ja HR-henkilöstölle

Miksi teemme työelämätutkimusta?

Me Paragraaffilla haluamme tuoda näkyville juridisen alan urapolun eri vaiheissa olevien asiantuntijoiden sekä oikeustieteen opiskelijoiden ajatuksia, kartoittaa heidän toiveitaan ja kuulla heidän kokemuksiaan työelämästä. Kerätyn tutkimustiedon avulla tahdomme olla mukana muovaamassa juridisen alan työelämää. 

Käymme jatkuvaa vuoropuhelua niin työnhakijoiden kuin työnantajien kanssa. Työelämätutkimuksesta saadun tiedon valossa voimme työssämme tarjota entistäkin parempia ratkaisuja ja tietoa rekrytointiin. Tuottamamme tutkimus mahdollistaa konkreettisesti datalla johtamista organisaatiossanne, jossa työskentelee juridisen alan asiantuntijoita.

Työelämätutkimus 2022

 

70%

Viime vuonna 70% juristeista kertoi voivansa harkita työpaikan vaihtamista. 

 

94%

94% vastanneista toivoi, että palkkahaitari ilmoitettaisiin jo työpaikkailmoituksessa. 

 

83%

83% osaajista työskentelisi mieluiten pääosin etänä tai hybridimallin mukaisesti. 

Tutkimuksestamme muualla

HS: Nuoret juristit väsyivät palkkojen pimittelyyn – moni harkitsee työpaikan vaihtoa

 

Helsingin Sanomien helmikuussa julkaistussa artikkelissa perehdytään juridiikan alan palkka-avoimuuteen työelämätutkimuksemme pohjalta.

Työnhakijat toivovat työnantajilta nykyistä avoimempaa rekrytoinnin aikaista palkkaviestintää esimerkiksi palkkahaitarin muodossa. Rekrytointeihin liittyvä palkka-avoimuus vaikuttaa myös vahvasti työnantajasta syntyviin mielikuviin, ja palkkahaitarin ilmoittamatta jättäminen saattaa olla jopa syy jättää kokonaan hakematta tehtävään.

Lue Helsingin Sanomien artikkeli