Terveiset STEP-harjoittelusta Saksasta!

Kirjoittaja

Essi Salmela | ELSA Finland

Artikkelit19.11.2019

Terveisiä Göttingenistä, Saksasta! Olen parhaillaan ELSAn STEP-harjoittelussa Göttingenin yliopiston Jean Monnet Chairissa, joka on osa yliopiston kansainvälisen oikeuden ja eurooppaoikeuden instituuttia. Göttingen on 120 000 asukkaan yliopistokaupunki keskellä Saksaa, Ala-Saksin osavaltiossa.

Saavuin tänne kaksi viikkoa sitten suorittamaan kuukauden mittaista STEP-harjoittelua, joka on siis nyt noin puolivälissä. Minut on otettu täällä todella hyvin vastaan, yliopiston henkilökunta on ystävällistä ja paikalliselta ELSA-ryhmältä voi tarvittaessa kysyä apua käytännön asioissa.

Kuukauden mittaiseen harjoitteluun mahtuu paljon erilaisia työtehtäviä. Olen esimerkiksi tehnyt tiedonhankintaa väitöskirjatutkijoille arktisten alueiden oikeudellisista asioista, tarkistanut ja korjannut englanninkielisiä dokumentteja ja osallistunut Jessup-oikeustapauskilpailun tapaamisiin. Viimeksi tein alustuksen oikeus teatterissa -kurssille, jonka kautta menemme ensi viikolla katsomaan Goethen teatterikappaletta. Lisäksi olen käynyt seuraamassa oman mielenkiintoni mukaan tiedekunnan eurooppaoikeuden sekä muidenkin oikeudenalojen luentoja. Työkielinä ovat englanti ja saksa.

Töiden lisäksi olen ehtinyt myös tutustua Göttingenin kaupunkiin. Yliopisto on ehdottomasti kaupungin keskipiste, mutta keskusta on muutenkin viehättävä ja täynnä vanhoja kauniita rakennuksia. Olin itse asiassa käynyt Göttingenissä aikaisemmin ala-asteikäisenä, joten on ollut hauska huomata, kuinka muutamat paikat muistuvat mieleen pitkänkin ajan jälkeen. Vapaa-ajallani olen esimerkiksi osallistunut ELSA Göttingenin viikoittaisiin tapaamisiin, mennyt mukaan paikallisen Goettingen Journal of International Law’n kokoontumisiin sekä käynyt katsomassa elokuvia yliopiston elokuvakerhossa kahden euron hintaan. Lisäksi olen tutustunut uusien paikallisten kavereideni kanssa kaupunkiin ja vieraillut muun muassa kasvitieteellisessä puutarhassa.

ELSAn STEP-ohjelma eli Student Trainee Exchange Programme on loistava tilaisuus päästä suorittamaan oman alan työharjoittelua ulkomaille. Haku järjestetään kaksi kertaa vuodessa, ja haettavana on yleensä noin parisataa harjoittelupaikkaa kymmenistä eri maista. Jokaisen harjoittelupaikan kohdalta STEP-portaalista näkee, mitä oikeudellista osaamista ja kielitaitoa kyseiseen harjoittelupaikkaan vaaditaan. Paikallinen ELSA-ryhmä Suomessa auttaa tarvittaessa hakemisessa sekä tarkistaa hakemuksen. Harjoitteluiden kesto vaihtelee kahdesta viikosta kahteen vuoteen, ja harjoittelupaikkoja on esimerkiksi yliopistoissa, asianajotoimistoissa, yrityksissä ja tuomioistuimissa. Jokaiselle löytyy varmasti kiinnostava ja omaa osaamista vastaava STEP-harjoittelupaikka!

Itselleni STEP-harjoittelu on ollut huikea kokemus. Halusin saada kansainvälistä työkokemusta ennen valmistumista, ja STEP-harjoitteluun hakeminen oli helppoa. Valitsin kohdemaaksi Saksan, sillä olen ollut aikaisemmin vaihdossa Saksassa ja halusin päästä vahvistamaan saksan kielen taitojani myös työelämässä. Kuukauden mittainen harjoittelu tarjosi sopivan tauon gradun kirjoittamisesta sekoittamatta kuitenkaan kirjoitusrytmiä kokonaan. Ja ollaanpa rehellisiä, on myös mukavaa skipata kuukausi Suomen pimeintä vuodenaikaa. Suosittelen kaikkia hakemaan STEP-harjoitteluun! Oman alan työkokemus ulkomailla opettaa paljon ja auttaa kehittämään omaa oikeudellista osaamista.