Create the career you want, where you want

Eversheds Sutherland on yksi maailman johtavista asianajoalan toimijoista. Olemme liikejuridiikkaan erikoistunut täyden palvelun asianajotoimisto, jonka erityisvahvuuksia ovat yritysjärjestelyt, immateriaalioikeudet ja ICT, riidanratkaisu, työoikeus, insolvenssioikeus sekä kiinteistöasiat. Eversheds Sutherlandin muodostavat yli 70 toimistoa yli 30 eri maassa Euroopassa, Yhdysvalloissa, Lähi-idässä ja Aasiassa. Suomessa toimimme 150 hengen voimin kuudella paikkakunnalla: Helsingissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella ja Turussa.

Lue lisää eversheds.fi

LinkedIn | Instagram

Meille töihin

Rekrytoimme vuosittain eri opintojen vaiheissa olevia opiskelijoita ja eri urapolun vaiheessa olevia juristeja. Osaajamme työskentelevät osaamisryhmissä oman mielenkiinnon ja osaamisen mukaisesti ja pääsevät tutustumaan laajasti erilaisiin toimeksiantoihin osaamisryhmärajojen yli. Hakijoilta odotamme positiivista can do -asennetta, oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä intoa kehittyä ammattilaisena. Olemme kansainvälinen toimisto, joten kaikki kielitaito on iso lisäarvo käytännön työssä. Suomen kielen lisäksi erityisesti englannin- ja ruotsin kielen taidoista on hyötyä kansainvälisessä ympäristössämme. Työskentelemme muiden maiden Eversheds Sutherland -toimistojen kanssa yhteistyössä erilaisissa juridisissa toimeksiannoissa ja tuemme työntekijöiden kansainvälistymistä kannustamalla osallistumaan secondmenteihin ulkomaisissa Eversheds Sutherland -toimistoissa.

Harjoittelijana meillä

Meillä Evershedsillä työskentelee yhteensä noin 20 oikeustieteen opiskelijaa Junior Legal Trainee ja Senior Legal Trainee -tehtävissä. Työsuhteemme ovat pitkäaikaisia, jopa koko opiskeluajan mittaisia, ja harjoittelijat ovat meille tärkeä osa työyhteisöä. Harjoittelijat osallistuvat toimeksiantotyöhön jo Junior Legal Traineena oman osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Työyhteisön aito jäsenyys, osaamisryhmätyö ja vahva tuki opintojen aikana ovat meille tärkeitä ylpeyden aiheita, joihin panostamme vahvasti. Harjoittelijoidemme työsuhteet ovat osa-aikaisia, jotta kaikkien harjoittelijoiden on mahdollista edetä opinnoissaan suunnitellusti. Myös työvuorosuunnittelussa huomioidaan tentit ja luentoaikataulut.

Tarjoamme henkilöstöllemme laajat työterveyspalvelut ja henkilöstöedut:

 

  • Henkilöstöetuohjelma
  • Hieronta
  • Lounasetu
  • Kulttuuri ja liikunta -etu
  • Matkapuhelinetu
  • Työterveyden ja hammashoidon palvelut

Tutustu evershedsläisiin

Alex Niva
Senior Legal Trainee

“Aloitin Evershedsillä notaarivaiheen loppumetreillä kolmannen vuoden keväänä. Ensimmäisestä päivästä lähtien tiesin viihtyväni Evershedsillä; työilmapiiri meillä on kannustava ja ihmiset ovat ystävällisiä ja omaavat juristille poikkeuksellisen hyvän huumorintajun. Olen päässyt mukaan moneen eri osaamistiimiin ja onkin ollut hienoa päästä syventymään useampaan oikeudenalaan. Osaamistiimejä valitessa minua kuunneltiin ja selvitettiin omat mielenkiinnon kohteeni, joiden perusteella pyrittiin sijoittamaan minut mahdollisimman mielekkäisiin tiimeihin. On ollut aivan huikeaa, kuinka paljon juristit luottavat Evershedsillä harjoittelijoiden osaamiseen ja kuinka juristit ottavat avosylin harjoittelijoita mukaan erilaisiin projekteihin. Olenkin pääsyt syventämään osaamistani monilla mitä erilaisimmilla alueilla; työtehtävät ja projektit ovat todella erilaisia luonteeltaan, eikä osaamistiimijakokaan rajoita sitä, mistä työtehtävät tulevat.“

Else Leppänen
Associate

“Aloitin Evershedsillä Senior Traineena viimeisenä opiskeluvuotenani. Minulla ei ollut aikaisempaa työkokemusta asianajotoimistosta, mutta huomasin nopeasti viihtyväni Evershedsillä ja ajattelevani, että tänne olisi mahtavaa jäädä myös valmistumisen jälkeen. Eniten pidän monipuolisista ja haastavista työtehtävistä, joita on saanut tehdä harjoittelijasta lähtien. Työskentelen ICT-tiimissä erikoisalueenani tietosuoja-asiat, mutta varsinkin oikkarina työtehtäviä voi tulla miltä tahansa toimistomme oikeudenalalta. Evershedsin kansainvälisyydestä johtuen työtehtäviä tulee paljon myös ulkomaisilta asiakkailta.”

Katriina Jussila
Senior Associate

”Olen työskennellyt Evershedsin Turun toimistolla alkuvuodesta 2019 lähtien insolvenssi- ja riita-asioiden parissa. Parasta Evershedsillä työskentelyssä ovat mukavat, asiantuntevat ja avuliaat kollegat, hyvä yhteishenki ja mahdollisuus oppia koko ajan jotain uutta. Erityisesti pidän siitä, että pääsen työskentelemään laaja-alaisesti erilaisten toimeksiantojen ja ihmisten parissa. Hoidan esimerkiksi riitatoimeksiantoja niin paikallisesti kuin myös yhdessä Helsingin toimistolla työskentelevien kollegoiden kanssa. Myös insolvenssioikeudellisia toimeksiantoja hoidetaan usein siten, että mukana on kollegoita eri aluetoimistoista. Lisäksi toiveeni urakehityksen ja toimeksiantojen suhteen on otettu huomioon ja minua on kannustettu kehittämään itseäni. Evershedsillä työskentelyni aikana olen esimerkiksi suorittanut auskultoinnin ja toiminut valmentajana oikeustapauskilpailussa. Vuosien saatossa olen oppinut valtavan paljon ja mielenkiinnolla odotan, mitä tulen vielä oppimaan.”

Avoimet työpaikat

Ei uusia työpaikkailmoituksia

Lisätietoja

Sanni Kirmanen
HR Specialist

sanni.kirmanen@eversheds.fi
+358 10 684 1670