Muiden suvaitsemisen työelämässä on loputtava!

Kirjoittaja

Jarl-Johan Héde | Paragraaffi

Artikkelit19.10.2018

Näitkö punaista jo heti otsikon perusteella? Valmistauduitko jakamaan mielipiteesi erilaisuuden suvaitsemisen tärkeydestä? Hold that thought. 

Vietin viikonlopun Value Based Leadership -johtajakoulutuksessa, jossa inspiroiduttiin monimuotoisuuden ja osaamisen johtamisesta sekä opittiin esimerkiksi normikriittisyyttä ja konfliktinhallintaa.  

Jäin paljon pohtimaan suvaitsevaisuutta ja normikriittisyyttä osana työyhteisön monimuotoisuutta. Monimuotoisuus on ainakin meillä arvo sinänsä. Monimuotoisuus mahdollistaa jokaisen individuaalisten ominaisuuksien huomioimisen niin yhteisössä kuin työssäkin. Monimuotoinen työyhteisö ja aktiivinen työ sen hyväksi luo turvaa ja sitä myöten uskallusta omaan työhön sekä sanoittamatonta vapauden tunnetta, kun voi tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin on. 

Suvaitsevaisuus vaikuttaa olevan hyve – tavoiteltava asiaintila, jossa kaikille annetaan tunnustus ja oikeus kuulua. Suvaitaan erilaisuutta, suvaitaan maahanmuuttajia, suvaitaan vähemmistöjä; lista on loputon. Kuka suvaitsee eniten, saa taputuksia selkään ja kenelle erilaisuus työpaikalla on ongelma, pääsee kehityskeskusteluun tai vähintäänkin saa osakseen kollegoiden paheksuvia katseita kahvihuoneessa. Edellä mainittu ilmiö ei rajoittune ainoastaan työpaikoille ja toisissa yhteydessä asetelma saattaakin olla päälaellaan – ’’suvakit’’ ja niin edelleen. 

Suvaitseminen on etuoikeus. Suvaitseminen on valtaa päättää, kuka hyväksytään ja kuka jätetään ulkopuolelle. Normien ulkopuolelle jäävät ovat tämän vallankäytön kohteita ja suvaitsemiseen kaikessa hyveellisyydessään on sisäänrakennettu, perustavanlaatuinen epätasa-arvo. Valtanormeihin kuuluvat suvaitsevat normeihin kuulumattomia tai voivat vastaavasti olla suvaitsematta. Niin tai näin, normien ulkopuolisille tätä oikeutta ei ole suotu. 

Tässä valossa suvaitsemista voi tarkastella jopa mielen laiskuutena, eräänlaisena tyytymisenä vallitseviin normeihin sen sijaan, että aktiivisesti ryhdyttäisiin tunnistamaan normeja (joka ei todellakaan ole aina helppoa) ja muuttamaan niitä. Suvaitseminen johtaa jäätymiseen, jossa normit eivät muutu, vaan niiden ympärillä hyväksytään tai ollaan hyväksymättä erilaisuutta selkään taputusten kera ja normiin kuulumattomat tuntevat itsensä aina hieman ulkopuoliseksi tai erilaiseksi. 

Suvaituksi joutumisen sijaan kaikilla tulisi olla yhdenvertainen mahdollisuus kuulua ilman jännitteitä. Tämän epätasa-arvon kohtaamista voi nimittää esimerkiksi normikriittisyydeksi. Kriittisyydeksi niitä normeja ja niistä johtuvia toimintatapoja, jotka työpaikoilla johtavat siihen, että kaikki eivät voi kuulua yhdenvertaisesti yhteisöön, vaan heitä suvaitaan normien ulkopuolella perusasetelmaa muuttamatta. 

Pidätkö itseäsi suvaitsevaisena? Mitä, jos lopettaisit ja aloittaisitkin keskustelun ongelman juurisyystä ja pyrkisit aikaansaamaan muutosta siinä? Haastankin kaikki lukijat #työeisyrji kampanjan hengessä lopettamaan suvaitsemisen ja aidosti edistämään yhdenvertaista työelämää, jossa normit mahdollistavat kaikkien tasa-arvoisen kuulumisen osaksi yhteisöä. 

#työeisyrji #suvaitsevaisuus #työelämä #työkulttuuri #työyhteisö #johtaminen #monimuotoisuus