Työmaailman arvojen ei tulisi olla arvoituksia

Kirjoittaja

Janne Koskenniemi | Paragraaffi

Artikkelit29.6.2018

Pride-viikko tuo jälleen eteemme yhden Suomen suurimmista arvokeskusteluista. Niin mediassa, keskustelupalstoilla kuin kahvipöydissä käyvä kuhina on toki jo tuttua aiemmilta kesiltä. Lisäksi ympäri vuoden niin yksityishenkilöt, yritykset kuin järjestötkin kommunikoivat arvoistaan joko reagoiden ympäröivään maailmaan tai tuoden esille omia ratkaisujaan. Voikin hyvällä omallatunnolla sanoa, että arvokeskustelut ovat tulleet jäädäkseen. 

 

Varmaa on myös se, että näillä arvokeskusteluilla ja niistä nousseilla päätöksillä on myös rahallisesti mitattava arvo.  

Jokainen päivä työnantajat kilpailevat parhaista työntekijöistä. Tämä kilpailu johtuu siitä, että yksi timanttinen työntekijä voi viedä yritystä eteenpäin kuin puolitusinaa keskinkertaisia. Nämä työelämän voimanpesät tekevät työnsä ensiluokkaisesti, mutta luovat myös menestyksen edellytyksiä ympärilleen. Yksisilmäisesti ajatellen voisi sanoa myös, että taitavimmat tyypit tuovat enemmän massia taloon.  

Nämä henkilöt myös tietävät oman markkina-arvonsa ja valitsevat polkunsa niin, että se tukee ammatillista kehitystä, mutta myös siten että työn tekeminen on mielekästä, haasteet sopivia ja siten, että työnantajan arvot ovat kohdallaan. Tämä näkyy myös Paragraaffin työnhakijabarometrin tuloksissa. 

Kysyttäessä, mitä seikkoja työnhakijat käyvät läpi työnantajista hakiessaan työtä, 78,16 prosenttia kertoi käyvänsä läpi työnantajan arvot. 51,15 prosenttia vastaajista kertoi lisäksi työnantajan arvojen olevan yksi merkityksellisimmistä asioista työpaikkaa etsiessä. On huomattavaa, että pelkkä palkkaus (yksi merkityksellisimmistä asioista 64,94 prosentille) ei enää ole yksissään draiveri työnhakijoille. On toki huomioitava, että kaikilla tällaista valinnanvaraa ei varsinkaan uran alkuvaiheessa ole. 

Arvojen merkityksen ollessa suuri, uravalintoja suunnitellessa onkin hieman huolestuttavaa huomata, että vain 10,34 prosenttia vastaajista kokee tietävänsä täydellisesti miten työnantajien arvot näkyvät jokapäiväisessä työskentelyssä. Vastaajista 59,20 prosenttia kokee tietävänsä jonkin verran, mutta 30,46 prosenttia vastaajista ei tiedä ollenkaan miten työnantajan arvot näkyvät arjessa.  

Arvo- ja strategiatyö ovat jokaiselle työantajalle kova ponnistus, jossa määritetään yhteisön suunta taloudellisella tasolla ja määritellään mihin moraalinen kompassi ohjaa yhteisöä. On huolestuttavaa, että tämän työn hedelmät eivät näy arjessa. 

Näin Pride-viikolla moni yhteisö näyttää tukensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksille. Se on kuitenkin vain osa arvotyötä ja keskusteluun osallistumista. Vuoden jokaisena päivänä työnantajat kommunikoivat arvojaan palkkauskeskusteluiden, kehityskeskusteluiden, viestintävalintojen ja monen muun arjen täyttävän asian myötä. Se, että arvot ovat läsnä näissä keskusteluissa on fakta. Arvojen näkyväksi tekeminen on se työläin osa. 

Vanhaa sananlaskua lainaten:
”Miksi arvot ja strategia pitää jalkauttaa? Siksi ettei niitä voi käsittää.” 

Arvoilla ei ole arvoa jos ne eivät ne ole käsinkosketeltavia. 

Hyvää Pride-viikkoa ja arvokasta vuotta kaikille toivottaen, koko Paragraaffin väki.